Kultaleijonan mittava ura jatkuu Kärpissä

Atte Ohtamaa linjasi: Ei Leijoniin tänä keväänä, mutta ura jatkuu 1:31
Atte Ohtamaa linjasi huhtikuussa: Ei Leijoniin tänä keväänä, mutta ura jatkuu

Leijonissa olympiakultaa ja kaksi jääkiekon maailmanmestaruutta voittanut puolustaja Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Oulun Kärpissä ainakin ensi kauden ajan. Kärpät kertoi verkkosivuillaan tehneensä 36-vuotiaan puolustajan kanssa ensi kevääseen ulottuvan jatkosopimuksen.

Päättynyt kausi oli Ohtamaalle jo 11:s Kärppien liigajoukkueessa. Nivala Cowboysin kasvatti on voittanut Oulussa kaksi Suomen mestaruutta, ja viime kausi päättyi SM-pronssiin. Ohtamaa sivusi runkosarjassa henkilökohtaista piste-ennätystään (8+19=27).

– Atte osoitti viime kaudella kuuluvansa edelleen Liigan eliittiin tekemällä erinomaisen puolustamisen ohessa huippupisteet. Jämäkkä isäntä pystyy kokemuksellaan näyttämään esimerkkiä nuoremmille päivästä ja vuodesta toiseen, Kärppien urheilujohtaja Mikko Myllykoski sanoi tiedotteessa.

Ohtamaa on voittanut maajoukkueessa myös kolme MM-hopeaa.

 

Lue myös:

    Uusimmat