MTV Uutiset tapasi nuoria mielenosoittajia euroviisu-Malmössä: "Äänellämme on merkitystä"
MTV Uutisten toimittaja Kitta Kohonen raportoi euroviisujen tunnelmista Ruotsin Malmöstä.
Israelin osallistuminen euroviisuihin on aiheuttanut kilpailun ympärillä ennennäkemättömän suuret turvatoimet.
– Malmössä alkaa olla oikeaa euroviisutunnelmaa, toki paikalla on todella paljon poliiseja, Kohonen kertoo Malmöstä.
Euroviisualue on ollut kuukauden päivät ympärivuorokautisessa valvonnassa.
Varsinkin torstaina ja lauantaina Israelin osallistumista vastaan järjestettävät mielenosoitukset vaikuttavat Kohosen mukaan Euroviisujen ilmapiiriin.
Mielenosoituksiin osallistuu viikon aikana arvioiden mukaan yli 20 000 osallistujaa. Mielenosoittajat vaativat Gazassa sotaa käyvän Israelin poistamista kilpailusta.
Tilannetta seurataan ilmasta käsin
Viisujen turvaamista varten Ruotsin poliisi on pyytänyt lisävoimia Tanskasta ja Norjasta.
– Monelle katolle on laitettu poliiseja, jotka valvovat ylhäältä käsin, ettei mitään tapahdu. Sama asia on droonien kanssa, niitä lennätetään koko ajan, Kohonen kertoo.
Lue myös: Malmön euroviisuissa mittavat turvatoimet – terrorismiasiantuntija: Koossa katastrofin ainekset
Israelin ja Palestiinan väliset jännitteet vaikuttavat turvallisuustilanteeseen Malmössä myös siksi, että kaupungissa asuu paljon palestiinalaistaustaisia. Adam ja Jibril aikovat ehdottomasti osallistua mielenosoituksiin.
– Äänellämme on merkitystä. Emme välttämättä näe sitä, mutta sillä on.
Miehet korostavat rauhallista lähestymistapaa.
– Emme käytä väkivaltaa, vaan ääntämme.
Ridde Johansson kertoo olevansa varovaisempi tilanteen takia.
– Pysäköimme auton vähän kauemmaksi ja kävelemme mieluummin jonkin matkaa.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää