Oulun yliopiston tutkijat kehittivät koronaviruksen lisääntymisen estävän yhdisteen
Suomalaistutkijat ovat kehittäneet koronaviruksen lisääntymisen estävän yhdisteen. Varsinaisen lääkkeen kehittäminen voi kuitenkin viedä vielä vuosia.
Oulun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet yhdisteen, joka estää koronaviruksen lisääntymisen.
Yliopiston tiedotteen mukaan yhdisteen kohteena on koronaviruksen tietty proteiinin osa, jonka avulla virus välttelee solun puolustusmekanismeja ja monistuu ihmissoluissa.
Koodinimellä MDOLL-0229 kulkeva yhdiste kehitettiin yhdessä yhdysvaltalaisten Kansasin yliopiston ja Marylandin McDaniel Collegessa toimivien tutkijoiden kanssa.
Yliopiston mukaan kyseessä on täysin uusi tapa vaikuttaa koronavirusinfektioon ja estää viruksen lisääntyminen
"Virukset muuttuvat jatkuvasti"
Koronaviruspandemian alkuvaiheessa rakennebiologian professori Lari Lehtiön johtama tutkijatiimi alkoi etsiä ja kehittää koronaviruksen toimintaa estäviä yhdisteitä. Neljän vuoden aktiivisen tutkimustyön tuloksena kehitetty uusi yhdiste on nyt julkaistujen tutkimustulosten perusteella erittäin lupaava aihio koronaviruslääkkeiden kehitykseen, tiedotteessa sanotaan.
Varsinaisen lääkkeen kehittäminen voi kuitenkin viedä vielä vuosia, koska jatkokehittäminen ja kliiniset tutkimukset vievät aikaa.
– Vaikka covid-19-pandemia on nyt ohi, tai tilanne on pikemminkin normalisoitunut, virukset muuttuvat jatkuvasti. Tutkimuksemme avulla voimme varautua tuleviin koronavirusinfektioihin, Lehtiö sanoo tiedotteessa.
Tutkimus julkaistiin Journal of Medicinal Chemistry -tiedelehdessä. Yliopiston mukaan tutkimus voi olla merkittävä askel kohti sopivan lääkehoidon kehittämistä covid-19-tautiin ja muihin koronavirusten aiheuttamiin infektioihin.
Uusimmat
-
05:14
Iranin presidentin turmakopteri löytynyt – Turkin media kertoo lämpöjäljestä
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
Lataa lisää