Presidentti Aleksandar Vucicin mukaan Serbian kanta Kiinan alueelliseen yhtenäisyyteen on selkeä ja yksinkertainen.
Serbian presidentin Aleksandar Vucicin mukaan Taiwan on osa Kiinaa. Vucic esitti kommenttinsa Belgradissa vierailevalle Kiinan presidentille Xi Jinpingille. Vucicin mukaan Serbian kanta Kiinan alueelliseen yhtenäisyyteen on selkeä ja yksikertainen.
Vucic toivotti Xin ja tämän vaimon Peng Liyuanin tänään tervetulleeksi punaisella matolla Serbian pääkaupungissa. Vucic kutsui Xitä Serbian ystäväksi.
– Niin suurta kunnioitusta ja rakkautta kuin hän löytää täältä Serbiasta, hän ei löydä mistään muualta, Vucic kertoi.
Myös Xi kertoi Vucicille, että maiden välillä on "vahva ystävyyden tunne".
Serbian valtiontelevision RTS:n kuvissa presidentit vilkuttivat parvekkeelta useiden tuhansien ihmisten joukolle. Osa ihmisistä heilutti Kiinan lippuja.
Xin vierailu Belgradiin ajoittuu päivälleen 25 vuotta sen jälkeen, kun sotilasliitto Naton koneet pommittivat kaupungissa Kiinan suurlähetystöä Kosovon sodan aikana. Iskussa kuoli kolme kiinalaista toimittajaa.
– Älkää unohtako, että kiinalaiset ystävämme olivat kanssamme 25 vuotta sitten, kun tätä maata tuhottiin ja pommitettiin, Vucic sanoi tänään.
– He maksoivat kalliin hinnan, he menettivät ihmisiä vain muutaman sadan metrin päässä täältä juuri tänä päivänä, hän jatkoi.
Ranskasta Euroopan-kiertomatkansa aloittanut Xi vierailee Serbian jälkeen vielä Unkarissa, joka suhtautuu Serbian tavoin myönteisesti yhteistyöhön Kiinan kanssa.
Kiinalla on merkittäviä taloudellisia intressejä sekä Serbiassa että Unkarissa, ja suunnitteilla on isoja investointeja Unkariin, muun muassa sähköautotehdas. Unkarin pääministeri Viktor Orban on pyrkinyt ajamaan entistä läheisempiä taloudellisia suhteita Kiinaan, Venäjään ja Aasian maihin.
Edellisen kerran Xi vieraili EU:n alueella vuonna 2019 ennen koronapandemiaa.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää