50 vuotta sitten suomalaiset marssivat Suezille ja lopettivat sodan – Matti Rossi tunnistetaan lehden kannesta yhä
Suomen tunnetuimpiin rauhanturvaoperaatioihin kuuluvasta Suezin operaatiosta on kulunut 50 vuotta.
Jom Kippur -sotana tunnettua Egyptin ja Syyrian hyökkäystä Israeliin ja siitä seurannutta konfliktia rauhoittamaan lähetettiin 800 suomalaista.
Tänään tapahtumaa muisteltiin Haminassa.
Vuoden 1973 operaation kulminaatiopiste oli se, kun kymmenkunta suomalaista marssi Yhdistyneiden kansakuntien (YK) lipun kanssa sotivien osapuolten väliin.
Seppo Arponen toimi YK:n alaisen UNEF-rauhanturvajoukon operaation aikaan joukkueenjohtajana.
– Lähdimme vierittämään noin 600 metrin matkaa linjojen väliin. Siinä meni tunnista puoleentoista, niin saimme tilanteen rauhoitettua, Arponen sanoo.
YK:n lippu oli löytynyt sattumalta yhden rauhanturvaajan repusta, ja paikallinen repi lipputangon kaupungin kuvernöörin talon seinältä, Arponen muistelee MTV Uutisten haastattelussa.
Newsweekin kansikuvapoika
Sota kesti kolme viikkoa; rauha solmittiin syksyllä 1978. Lauantaina rauhaa ja onnistunutta operaatiota juhlittiin Haminassa.
Sotilaspoliisijoukkueen varajohtajana operaatiossa toiminut Matti Rossi tunnistettiin tilaisuudessa tuon tuosta.
Hänen kasvonsa nimittäin komeilivat Yhdysvaltojen toiseksi suurimman uutisviikkolehden, Newsweekin, kannessa vuonna 1973.
– Melkein puolet porukasta täällä tuntee minut. Kyllä ihmettelen, että joku näkee vielä 50 vuoden jälkeen, että on jotain samaa näköä, Rossi sanoo.
Paraatin vastaanottajana ja juhlapuhujana toimi pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Vesa Virtanen. Juhlassa kuultiin myös tasavallan presidentti Sauli Niinistön kirjallinen tervehdys.
Katso artikkelin alussa olevalta videolta, miten veteraanit muistelivat historiallista päivää.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää