Abit juhlivat lukion loppua – mutta vain pieni osa pääsee heti jatko-opintoihin
Vain pieni osa ylioppilaista pääsee opiskelemaan suoraan lukion jälkeen. Tulevalla korkeakouluhaun uudistuksella pyritään sujuvoittamaan hakua erityisesti yliopistoon.
Eri puolilla Suomea on vietetty torstaina lukioiden penkinpainajaisia eli penkkareita. Lukion viimeisen vuoden opiskelijat, abiturientit jäävät lukulomalle ja valmistautuvat kevään ylioppilaskirjoituksiin.
Penkkareissa juhlistetaan lukion ja samalla pitkän koulurupeaman päätöstä oppivelvollisuuden velvoittaessa nuoret opiskelemaan toisen asteen loppuun saakka tai siihen asti, että nuori täyttää 18 vuotta.
Tuoreimpien tilastojen mukaan opiskelut eivät kuitenkaan heti jatku suurimmalla osalla ylioppilaista. Vuoden 2022 abiturienteista 80 prosenttia haki jatko-opintoihin, mutta heistä vain noin kolmasosa pääsi opiskelemaan.
Opetushallituksen opetusneuvoksen Petri Lehikoisen mielestä näiden lukujen valossa jatko-opiskeluihin pääseminen vaikuttaa liian vaikealta.
– Viime vuosien uudistuksissa on haluttu sujuvoittaa siirtymää lukiosta mahdollisimman pikaisesti jatko-opintoihin, Lehikoinen sanoo Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Korkeakoulujen aloituspaikkoja on lisätty merkittävästi viime vuosien aikana. Vastikään julkaistun opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan lisätyt paikat kuitenkin kohdentuvat liikaa jo korkeakoulututkinnon omaaville henkilöille.
– Näillä, joilla ei vielä ole tutkintoa, ovat vähemmistössä. Tässä olisi varmasti varaa parantaa, Lehikoinen pohtii.
Lue myös: Mitä haluaisit opiskella, jos hakisit korkeakouluun? – Näitä aloja yhteishaussa nyt suositaan
Korkeakouluhaku uudistuu jälleen
Vuonna 2020 todistusvalinta tuli pääsykokeiden rinnalle eli noin puolet yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sisäänpääsyistä ratkeaa ylioppilaskokeiden tulosten perusteella.
Korkeakouluihin suunnitellut pisteytysjärjestelmät ovat Lehikoisen mukaan toimineet hyvin ammattikorkeakoulujen osalta.
– Se sopii aika hyvin lukioiden opetussuunnitelmien kanssa, jolla halutaan vahvistaa laaja-alaista yleissivistystä.
Yliopistojen osalta yhteensopivuus ei ole aivan onnistunut, sillä pitkän matematiikan asema on ylikorostunut.
– Jos olet esimerkiksi hakemassa opiskelemaan psykologiaa, pitkän matematiikan arvosanalla on suurempi merkitys kuin psykologian arvosanalla.
– Sitä on aika hankala perustella ja se toisaalta ohjasi opiskelijoiden valintoja lukiossa hivenen ehkä väärällä tavalla, ei niinkään laaja-alaista yleissivistystä vahvistaen, Lehikoinen kertoo.
Nyt korkeakouluhakua uudistetaan jälleen. Vuodesta 2026 lähtien haettavan oppiaineen ylioppilastulokset ratkaisevat enemmän.
Pitkä matematiikka on edelleen merkityksellinen esimerkiksi lääketieteellisessä ja matemaattisluonnontieteellisillä aloilla.
– Äidinkielen ja kirjallisuuden asema hivenen vahvistuu, Lehikoinen lisää.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää