Äiti säästi ja leikkasi tyttärensä otsatukan itse – tämä oli lopputulos: "Virheitä sattuu"
Alexandra yritti itse leikata tyttärensä hiukset, mutta lopputulos nostatti kyyneleet silmiin.
Kahden pikkuisen tytön äiti Alexandra Lamparski, 35, ei ollut varma, itkeäkö vai nauraa, kun hän näki omien kättensä jäljen. Alexandran tarkoitus oli ollut säästää kampaajakustannuksissa ja siispä hän yritti leikata toisen tyttären otsatukan itse.
Kaksivuotias taapero liikahti kuitenkin kriittisellä hetkellä ja omien sanojensa mukaan Alexandra menetti otteen leikattavasta osiosta. Lopputuloksena taaperon otsatukka jäi viistoksi ja aivan liian lyhyeksi.
Video tapauksesta on kerännyt Alexandran Instagramissa yli yhdeksän miljoonaa katselukertaa.
– Jaan tämän muistutuksena kaikille, että virheitä sattuu ja näytät luultavasti ihan söpöltä niistä huolimatta. Otsatukka kasvaa kyllä takaisin, Alexandra muistuttaa videon jakotekstissä.
"Tein saman ensimmäiselle lapselleni"
Videon kommenttikenttä on täyttynyt muiden ihmisten lapsuudenmuistoista liittyen hiustenleikkuuseen ja otsatukkaan.
– Äitini leikkasi minulle takatukan lapsena. Jouduin elämään sen kanssa kokonaisen vuoden, eräs muisteli omaa nuoruuttaan.
– Tein saman ensimmäiselle lapselleni ja en ole leikannut heidän hiuksiaan itse sen koommin, tunnusti toinen.
– Tuo kasvattaa vain luonnetta, neuvoi kolmas.
Katso yllä olevalta videolta, millaisen otsatukan Alexandra vahingossa tyttärelleen leikkasi.
Lähteet: Caters News ja @thisfamilytree/Instagram
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää