Tanssija ja koreografi Jorma Uotinen kertoo pohtineensa eutanasiaan liittyviä kysymyksiä keväällä sen jälkeen, kun hänelle tuli aivoinfarkti.
Uotinen osallistui eilen torstaina eutanasiaa ajavan kansalaisaloitteen julkistamistilaisuuteen Helsingissä.
Aloitteessa esitetään, että Suomessa laillistettaisiin sekä eutanasia että lääkäriavusteinen kuolema.
Lue myös: Kansalaisaloite ajaa sekä eutanasiaa että lääkäriavusteista kuolemaa Suomeen – mikä on niiden ero?
Uotinen kertoo MTV Uutisille kannattavansa eutanasian sallimista.
Hän sanoo havahtuneensa asiaan lukiessaan edesmenneen lääkärin Jorma Palon artikkelin kuolemasta.
– Palo kertoi, että jos ihminen sairastuu ja menettää aistitoiminnot, liikuntakyvyn ja kaiken mahdollisuuden kommunikoida, silloin kannatetaan eutanasiaa. Se vakuutti minut niin vahvasti, että ihminen saa kuitenkin kauniin, arvokkaan kuoleman.
Eutanasia mietityttänyt aivoinfarktin jälkeen
Uotinen toteaa pohtineensa eutanasiaan liittyviä kysymyksiä omakohtaisesti viime keväänä sen jälkeen, kun hän sai aivoinfarktin.
– Jos silloin olisin jäänyt vaikka syöttöpotilaaksi, silloin eutanasiaa olisi kyllä tarvittu.
Lue myös: Jorma Uotinen kertoo taannoisesta sairauskohtauksestaan: ”Hyvä ystävä, elämä on ennakoimatonta”
Uotinen pitää tärkeänä, että eutanasiasta keskustellaan yleisesti Suomessa.
Hän myös toivoo, että kansanedustajat olisivat eutanasian sallimisen puolella.
– Siellä on tietysti yksityiskohtia, joihin voi puuttua, mutta että periaatteellisella tasolla tämä saataisiin läpi. Pidän sitä todella tärkeänä.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää