Anton Levtchiltä mehevä paljastus Rikard Grönborgin temperamentista kulisseissa – huoli irtaimistosta heräsi
Päävalmentaja Rikard Grönborgin temperamentti nousi puheenaiheeksi Tapparan mestaruusjuhlissa sunnuntaina.
Ruotsalalainen menestysluotsi johti Tapparan mestariksi heti avauskaudellaan Tampereella. Grönborg muutti Tapparan pelaamista kovalla kädellä, mikä aiheutti epäilyä joukkueen ulkopuolelta.
– Minulle ja meille oli tärkeää pysyä järkkymättömänä, vaikka meitä haastettiin. Olen ylpeä siitä, että tein niin. Vaikka meitä haastettiin useita kertoja siitä, me pidimme päämme, ja se lopulta kannatti, Grönborg kommentoi MTV Urheilun mestaruushaastattelussa.
– Mielestäni Tappara osoitti jälleen kerran voittamisen kulttuuria, ja olen siitä niin nöyrä ja innoissani, että saan olla osana sitä.
Grönborg näytti kauden aikana useasti myös temperamenttista puoltaan julkisesti. Tapparan pelaajat ovat saaneet kokea sen myös suljettujen ovien takana.
– Auktoriteettinen mies, ratkaisufinaalin voittomaalin tehnyt Heikki Liedes kommentoi hymyillen.
– Elää aika paljon tunteella, kuten nähtiin kauden varrella. Paljon oli tunnetta pelissä. Hyvä koutsi, Petri Kontiola kommentoi.
Neljännessä ja viidennessä finaalissa maaleillaan ihastuttanut kultakypärä Anton Levtchi luonnehti Grönborgia "karismaattiseksi ja vaativaksi". Hän myös totesi, ettei ruotsalaisluotsia halua nähdä vihaisena.
Yllä olevassa haastattelussa Levtchi luonnehtii Grönborgia ja tekee kulissipaljastuksen ruotsalaisluotsin tulistumisesta KalPa-välieräsarjan 2. ottelun aikana. Alla puolestaan Grönborgin mestaruuskommentit.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
Lataa lisää