Auringossa on havaittu kaksi voimakasta roihupurkausta. Ensimmäinen purkaus tapahtui eilen.
Kyseessä oli voimakkaimman X-luokan roihupurkaus. Avaruussivusto Space.com kertoo, että kyseinen purkaus aiheutti häiriöitä radioliikenteeseen Australiassa, Japanissa ja Kiinassa.
Toinen voimakas purkaus havaittiin tänään kello 11 Suomen aikaa. Tämän purkaus kuuluu toiseksi voimakkaimpaan M-luokkaan. Purkaukset tapahtuivat Maata kohden olevasta aktiivisesta auringonpilkusta.
Ainakin jommankumman roihun seuralaisena on saattanut tapahtua koronan massapurkaus, eli CME. Massapurkaus saattaisi Maahan osuessaan aiheuttaa vahinkoja sähköverkostoihin, telekommunikaatiojärjestelmiin ja kiertoradalla sijaitseviin satelliitteihin.
Purkauksen osuessa Maahan myös revontulet ovat mahdollisia. Ilmatieteen laitoksen mukaan revontulten todennäköisyys kasvaakin viikonloppuna. Ilmatieteen laitos kertoo, että revontulien todennäköisyys on vielä ensi yönä pienehkö, mutta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sekä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kohtalainen.
Todennäköisyydet koskevat Suomen etelä- ja keskiosia, sillä Lapissa revontulet ovat yleisiä rauhallisenkin avaruussään aikana.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää