Autosi voi päätyä poikkeusoloissa valtion käyttöön – tätä joukkoa käsky ei koskisi
Puolustusvoimat voi lunastaa kriisiaikana siviilien omistamia ajoneuvoja käyttöönsä valmiuslain nojalla.
Kymmenet tuhannet suomalaiset ajavat autoilla, jotka armeija voi ottaa käyttönsä sota-aikana, mutta auton omistajista vain harva tietää tästä. Puolustusvoimat voi nimittäin kriisitilanteessa lunastaa siviilien omistamia ajoneuvoja käyttöönsä kaikenlaisiin kuljetustehtäviin.
– Ihan samalla tavalla, kun ihmisille lähtisi käskykortteja, niin ajoneuvojen omistajille ja haltijoille lähtisi käskykortti, jossa kerrotaan tarkka paikka ja aika, jonne ajoneuvo tulee toimittaa.
– Siellä on valmiuslain mukainen lunastuslautakunta, joka arvioi ajoneuvon kunnon ja soveltuvuuden kyseiseen tehtävään, kapteeni Jani Nevalainen pääesikunnasta kertoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
Puolustusvoimat on henkilöautojen kohdalla erityisen kiinnostunut alle 7 vuotta vanhoista autoista ja ylipäätään nelivedoista.
– Kriteerit täyttyvät henkilöautojen osalta silloin, kun se on vähän järeämpi maastokelpoinen henkilöauto eli vetää neljällä pyörällä, Nevalainen kertoo.
Nevalainen kertoo, että jos ajoneuvo vahingoittuisi kriisiaikana valtion käytössä, maksettaisiin auton haltijalle jälkeenpäin määritelty korvaus.
Suosituimmat merkit kiinnostavat
Poikkeusoloissa kiinnostaisivat etenkin yleisimmät käytössä olevat merkit. Yleisimpiä automerkkejä ovat ensirekisteröityjen autojen perusteella olleet viimeisen viiden vuoden aikana Toyota, Volkswagen, Kia, Skoda ja Ford.
– Tämä perustuu ihan siihen, että yleensä varaosien saatavuus on silloin turvattu ja myös ajoneuvojen huolto on huomattavasti helpompaa, koska monet valmistajat käyttävät samoja komponentteja moottoreissa ja vaihteistoissa.
Sähköautojen omistajia ei nykyhetken tiedolla pyydettäisi toimittamaan autoaan Puolustusvoimien käyttöön. Suomessa on noin 5,2 miljoonaa rekisteröityä ajoneuvoa, joista reilu puolet on henkilöautoja.
Henkilöautoista täyssähköisiä on yhä vain noin 80 000.
– Puolustusvoimissa ei ole vielä nähty tarpeelliseksi sijoittaa näitä ajoneuvoja, koska meillä riittää sitä massaa perinteisistä käyttövoimistakin, Nevalainen kertoo sähköautojen kohtalosta.
Nevalaisen mukaan henkilöautojen lisäksi Puolustusvoimien käyttöön päätyisi ajoneuvoja moottoripyörästä raskaimpaan lavettiin asti.
– Henkilöautoista on puhuttu paljon, mutta Puolustusvoimia kiinnostavat myös moottoripyörät ja lähinnä maastokelpoiset moottoripyörät, moottorikelkat, mönkijät, erilaiset pakettiautot, lava-autot ja raskas kalusto, Nevalainen listaa.
Osa muiden viranomaisten käyttöön
Valmiuslain mukaan osa ajoneuvoista päätyisi Puolustusvoimien lisäksi myös muiden tiekuljetusviranomaisten käyttöön esimerkiksi huoltovarmuuden turvaamiseen.
– Tässä kohtaa ely-keskuksilla on oikeus ottaa tarvittaessa ajoneuvoja käyttöönsä. Myös kriisiaikana pyörien tulee pyöriä ja ihmisille on saatava elintarvikkeita, Nevalainen kertoo.
Puolustusvoimat saa tiedon huoltovarmuuden ja alkutuotannon kannalta kriittisistä ajoneuvoista, jotta kaikkia tarvittavia ajoneuvoja ei sijoiteta Puolustusvoimien käyttöön.
Nevalainen kertoo, että Huoltovarmuuskeskus, Traficom, ely-keskukset ja Puolustuvoimat toimivat tässä yhteistyössä.
– Puolustusvoimat ei ota sellaisia ajoneuvoja, jotka ovat varattuja muiden viranomaisten ja huoltovarmuuskriittisten yritysten käyttöön, Nevalainen kertoo.
Viiden jälkeen -ohjelma arkisin klo 17 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää