Liverpoolin jättävän Jürgen Kloppin seuraajan etsintä tiivistyy. BBC:n mukaan ykkösehdokkaaksi on noussut hollantilaisseura Feyenoordissa hyvää työtä tehnyt Arne Slot.
Kaudella 2022–2023 Feyenoordin Hollannin mestaruuteen johtanut ja viime viikonloppuna cupmestaruutta rotterdamilaisseuran peräsimessä juhlinut Arne Slot on noussut BBC:n mukaan Liverpoolin urheilujohtajan Michael Edwardsin ehdokaslistan kärkeen.
Myös siirtotoimittaja Fabrizio Romanon mukaan Slot on vahva ehdokas Liverpooliin. Kiinnostusta Slotia kohtaan on Romanon mukaan myös Barcelonassa ja Bayernissa.
Saksalaisvalmentaja Jürgen Klopp ilmoitti tammikuussa, että aikoo jättää seuran kesällä kauden jälkeen. Klopp on toiminut Liverpoolin päävalmentajana vuodesta 2015, ja seura on voittanut hänen aikanaan käytännössä kaiken mahdollisen.
45-vuotiaan Slotin on kerrottu olleen ehdolla Tottenhamin peräsimeen viime vuonna, mutta tuolloin hän kertoi olevansa sitoutunut vuonna 2020 alkaneeseen projektiinsa Feyenoordissa. Hänen nykyinen sopimuksensa on voimassa vuoteen 2026.
Slotin sopimuksen ulosostohinta on brittilehti Daily Mailin mukaan kymmenen miljoonaa euroa. Lehden lähteiden mukaan Slotin agentti Rafaela Pimenta on aktiivisesti tarjonnut päämiestään ulkomaalaisille seuroille, mikä on turhauttanut Feyenoordin seurajohtoa.
Toistaiseksi Liverpool ei brittitietojen mukaan ole lähestynyt Feyenoordia virallisia teitä, ja hollantilaisseura olisi kuullut kasvaneesta kiinnostuksesta Slotia kohtaan vasta aiemmin tällä viikolla.
Feyenoord sijoittui Mestarien lohkovaiheessa tällä kaudella kolmanneksi omassa lohkossaan. Eurokausi jatkui Eurooppa-liigan pudotuspeleissä, jossa joukkue taipui AS Romalle rangaistuspotkukilpailujen jälkeen.
Ennen Slotia Liverpool-huhuissa on pyörinyt Sportingin päävalmentaja Rúben Amorim, jonka suhteen Liverpoolin kiinnostus olisi kuitenkin BBC:n mukaan viilentynyt.
Liverpoolin alkuperäisenä ykkösehdokkaana pidetty Leverkusenin mestarivalmentaja Xabi Alonso kertoi maaliskuussa pysyvänsä saksalaisseurassa myös ensi kaudella.
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää