Dennis Pasterstein kieltäisi karkin heittämisen penkkarilavalta – Helsingissä "tulitettu" poliisiautoja jäisillä namuilla
Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein haluaa kieltää karkin heittämisen penkkarilavalta. Hänen mukaansa koko perinne on vaarassa ajattelemattomasti käyttäytyvien juhlijoiden takia.
Dennis Pasterstein kertoo X-päivityksessään, että abiturienttien penkinpainajaiset eivät sujuneet tänään ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.
Hänen mukaansa usean kuorma-auton lavalta heiteltiin tyhjiä kaljatölkkejä ja viinapulloja kadulle. Osa tavarasta päätyi jopa lasten päälle.
– Lavalla osa nuorista vaikutti olevan huomattavan päihtyneitä, osaa jututettiin ennen lähtöä, hän kirjoittaa.
Jäisillä karkeilla tulitettiin poliisia
Jotkut ihmisistä heittivät Pastersteinin mukaan tänään abien jakamia karkkeja takaisin kuorma-autojen lavalle ja tulitti jäisillä karkeilla poliisiautoja ja muita tiellä liikkuvia ajoneuvoja.
Osa lavalla olleista istui puolestaan lavan reunalla tai osittain lavan ulkopuolella esimerkiksi auton hytin ja lavan välissä.
Pasterstein sanoo, että nuoret eivät noudata aina poliisin ohjeita ja neuvoja tai edes suoranaisia käskyjä. Se vaarantaa hänen mukaansa ”koko hauskan perinteen penkkariajoista”.
–Jos minulta kysytään, lavalta karkkien heittäminen ja lavalla päihtyneenä oleminen pitäisi kieltää, eikä lavalle saisi ottaa mitään alkoholijuomia tai muuta sellaista.
Uusimmat
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
Lataa lisää