Ohjeisiin aseiden säilyttämisestä eduskunnassa tulee tarkennuksia
Eduskunnan kansliatoimikunta aikoo tarkentaa aseiden säilyttämistä eduskunnassa koskevia ohjeita. Asiasta keskusteltiin kokouksessa tänään torstaina.
– Tämä ohje pidetään voimassa, mutta sitä tullaan tarkentamaan ja täsmentämään, eduskunnan pääsihteeri Antti Pelttari sanoi STT:lle.
Hänen mukaansa asiaa aletaan nyt valmistella ja aiheesta käydään keskusteluja myös Helsingin poliisilaitoksen kanssa. Tämän jälkeen kansliatoimikunta päättänee asiasta.
Ei tulossa suuria muutoksia
Pelttarin mukaan ohjeen peruslinjaan ei ole kuitenkaan tulossa suuria muutoksia.
– Hyväksyttyjä tarkoituksia varten tänne saa tuoda aseita, mutta ne aseet on viipymättä toimitettava tänne turvaosaston hallinnoimaan säilytykseen. Muualle eduskuntaan ei aseita saa tuoda.
Ohjeen tarkoituksena on ollut mahdollistaa ennen kaikkea metsästykseen käytettävien aseiden säilyttäminen eduskunnassa. Pelttarin mukaan asiasta esitettiin kansliatoimikunnassa eriäviäkin näkemyksiä.
– Kyllä näitä erilaisiakin mielipiteitä tuotiin esiin. Myöskin sellaisia mielipiteitä, että tämä ohje täytyisi kumota. Mutta keskustelussa päädyttiin siihen, että ohje pidetään voimassa ja sitä täsmennetään. Tämä oli yhteinen johtopäätös.
Pelttarin mukaan kansliatoimikunnassa keskusteltiin myös laajemmin eduskunnan turvallisuudesta. Peruslinjaan, eli esimerkiksi turvatarkastusten laajuuteen, ei esitetty muutoksia.
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää