Eeva Lehtimäen kommentti: Vornanen jää poliittiseen historiaan, eikä hyvässä mielessä
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä teki ainoan mahdollisen ratkaisun, kun se erotti yksimielisesti kansanedustaja Timo Vornasen eduskuntaryhmästä luottamuspulan vuoksi. Vornanen jää poliittiseen historiaan, eikä hyvässä mielessä, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Humalainen toikkarointi, ase mukana ravintolassa ja ampuminen maahan olivat niin raskauttavia tekoja, että Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei voinut jäädä odottamaan poliisin esitutkinnan valmistumista ja oikeusprosessia.
Vornasen kohtalo sinetöitiin jo maanantaina, kun puheenjohtaja Riikka Purra veti tukensa joensuulaiselta poliisikansanedustajalta.
Tiedotustilaisuudessa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ja puheenjohtaja Purra kommentoivat silmiin pistävän niukasti Vornasen tilannetta, hänen antamaansa selostusta sekä ryhmän keskusteluja.
Vornanen muuttui kuin taikaiskusta liki tuntemattomaksi hahmoksi, joka saa nyt vastata tilanteestaan ja tekemisistään itse.
Lähiaikoina puoluehallitus vie häneltä myös puolueen jäsenyyden.
Uhittelua vappupäivänä
Vappupäivänä oli selvää, että Timo Vornanen ei aio pyytää itse eroa eduskunnasta. Vastaukset sisäministeri Mari Rantasen (ps) vappupuheeseen olivat sen verran uhmakkaita.
Rantanen piti tapaus Vornasta yksittäisen kansanedustajan "ääliömäisenä toimintana".
– Tänään "Tuomareiden" jonon jatkoksi liittyi sisäministeri Mari Rantanen. Olisiko kohtuullista, että asiassa suoritetaan puolueeton esitutkinta ja se käsitellään tuomioistuimessa ennen tällaista julkista lynkkausta?, Vornanen kirjoitti eilen Facebookissa.
Viikko tapauksen jälkeen kansanedustaja vihdoin pyysi tekoaan anteeksi. Näin vakavassa tapauksessa kriisiviestintä pitäisi aloittaa heti vilpittömällä katumuksella.
– Haluan esittää vilpittömän anteeksipyyntöni perussuomalaiselle puolueelle, kansanedustajille, sekä koko kansanedustajalaitokselle, Vornanen sanoi tänään tiedotteessaan.
Yhden miehen yksinäisyys
Vornasella ei ole paluuta poliisiksi tapauksen jälkeen. Niinpä hän ilmoitti odotetusti perustavansa yhden miehen eduskuntaryhmän.
Poliittista vastuutaan hän välttelee edelleen tukeutumalla juristeriaan. Vornasen mukaan eduskunnasta eroamiselle tai erottamiselle ei ole juridisia perusteita, kun esitutkinta on kesken eikä tapauksesta ole lainvoimaista tuomioistuimen ratkaisua.
Vornanen aikoo pyytää itse eroa, jos perusteet tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen jälkeen ilmenevät.
Mutta tähän voi mennä aikaa eli hän pysyy huutomerkkinä entisen puolueensa kyljessä.
Yksinäistä tulee olemaan myös kollegojen keskellä.
Vornanen jää poliittiseen historiaan
Ajatuspaja Toivon kyselyraportin mukaan kesäkuun eurovaaleista on tulossa äänestäjien mielestä ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaalit. Kokonaisuuteen kuuluu myös sisäinen turvallisuus. Tämän teeman uskottavaan ajamiseen ei sovi perussuomalainen, toki kohta entinen, pyssymies.
Perussuomalaisissa toivotaan, että Vornanen katoaisi otsikoista ja äänestäjien mielistä mahdollisimman nopeasti.
Oppositio tuskin irrottaa aiheesta helposti.
Perussuomalaisille näyttää olevan vaikeaa käydä keskustelua siitä, miksi yksi ja sama puolue joutuu poliisin ja oikeuslaitoksen kanssa tekemisiin kerta toisensa jälkeen. Lista alkaa olla pitkä.
Vornasen tapaus on kuitenkin omassa luokassaan. Se jää valitettavasti poliittiseen historiaan.
Samalla luupin alla pitää olla myös se, miten eduskunta instituutiona muuttaa omaa viestintäänsä vastaavissa tilanteissa. Nyt asia tuli julki Seiskan kautta.
Uusimmat
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
Lataa lisää