Ehdotus englannista Suomen virallisena kielenä jakaa mielipiteitä: "Jos haluaa tänne pesänsä rakentaa..."
Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen ehdotti lauantaina MTV:n Uutisextrassa, että englanti voitaisiin lisätä Suomen viralliseksi kieleksi suomen ja ruotsin rinnalle.
Keskustan kansanedustaja Pekka Aittakumpu ei kannata ajatusta.
– Meillä on kaksi kansalliskieltä kielilain mukaan. Jos englanti otettaisiin näiden rinnalle, se heikentäisi kansalliskieliemme asemaa, sanoo Aittakumpu.
Aittakummun mielestä englanti on tärkeä käyttökieli esimerkiksi kansainvälisessä toiminnassa. Samalla hän muistuttaa, että suomi on pieni ja ainutlaatuinen kieli, jota tulisi vaalia.
– Suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria ajatellen englanti on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Aittakumpu huomauttaa, että suomen kielen asema ei Suomessa ole ollut itsestään selvyys, vaan sen saamiseksi hallinnon, kulttuurin ja tieteen kieleksi on aikanaan tehty paljon työtä.
Hän esittääkin kielilain tiukentamista suomen kielen tulevaisuuden turvaamiseksi. Mallia voisi ottaa Ranskasta tai Virosta.
– Kielilakia pitäisi tiukentaa niin, että myös yksityisiä palveluntarjoajia velvoitettaisiin tarjoamaan palvelua aina myös suomen kielellä.
Aittakumpu ehdottaa, että yliopistojen rahoitus pitäisi sitoa mahdollisuuteen tehdä tutkinto suomen kielellä. Hän kantaa huolta myös lasten ja nuorten lukutaidosta ja toivoo, että suomen kielen osuutta peruskouluopetuksessa vahvistetaan.
– Jos me suomalaiset emme pidä suomen kielestä huolta, niin ei siitä pidä kukaan mukaan, Aittakumpu sanoo.
Lue myös: Eläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja MTV:lle: Englannista tulisi tehdä virallinen kieli Suomeen
Ehdotuksen taustalla tarve lisätä maahanmuuttoa
Ilmarisen Jouko Pölönen perusteli ehdotustaan sillä, että se voisi lisätä Suomen houkuttelevuutta maahanmuuttajille.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mielestä ehdotus on mielenkiintoinen ja tutkimisen arvoinen.
– Tietysti herää kysymys, että mitä se maksaisi, ja millaisia lisävaatimuksia se tarkoittaisi meidän julkisen hallintomme kannalta, Pentikäinen pohtii.
Hän on Pölösen kanssa samaa mieltä ehdotuksen taustalla olevasta ajatuksesta: maahanmuuttoa tarvitaan kipeästi.
– Meidän syntyvyytemme on niin heikkoa, että tämä on elämän ja kuoleman kysymys erityisesti niille alueilla, joilta väki muuttaa tällä hetkellä voimakkaasti isoihin kaupunkeihin, Pentikäinen sanoo.
Samalla hän pitää suomen tai ruotsin kielen oppimista tärkeänä kotoutumisen kannalta.
– Jos täällä haluaa koko elämänsä viettää, ja tänne pesänsä rakentaa pitkällä aikavälillä, niin kyllä suomen tai ruotsin kielen taito on erittäin tarpeen.
– Mutta se ei ole kyllä tästä maailmasta, että kielilakia alettaisiin tiukentamaan, Pentikäinen sanoo.
Uusimmat
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
Lataa lisää