Sekä uhri että syytetty vaativat oikeudelta hyvitystä siitä, että rikosprosessi kesti vuosia. Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi hyvityspyynnöt, mutta ihmetteli kestoa itsekin.
Turussa Saramäen vankilan vanki on saanut tuomion siitä, että hän oikeuden mukaan yritti tappaa toisen vangin loisteputkella.
Tuomioon johtaneet tapahtumat ovat kesäkuulta 2020, mutta Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi asiassa ratkaisun vasta yli kolme ja puoli vuotta myöhemmin. Ratkaisu annettiin keskiviikkona.
Syytetty vaati syytteen hylkäämistä käräjäoikeudessa, mutta ei halunnut itse kertoa tapahtumista yhtään mitään. Uhri ei vaatinut syytetylle rangaistusta, mutta vaati häneltä korvauksia kivusta ja kärsimyksestä.
Uhri kertoi kaatuneensa
Todistajana kuultu Saramäen vankilan vanginvartija kertoi, kuinka uhri soitti kesäkuussa sellistään epäselvän puhelun vartijoille. Kun vanginvartija meni tarkastamaan tilannetta, kertoi verta vuotanut uhri kaatuneensa sellissään.
Valvontakameroissa näkyi, kuinka syytetty meni uhrin selliin ja tuli sieltä muutaman minuutin päästä ulos. Uhri oli oikeuden mukaan puolestaan ollut kunnossa mennessään aiemmin omaan selliinsä.
Uhrilta löytyi oikeuden mukaan loisteputkesta peräisin olevia lasinsirpaleita niskastaan. Lisäksi vastaavia lasinsirpaleita löytyi syytetyn sellistä.
Todistajana kuultu lääkäri kuvaili uhrin vammoja hengenvaarallisiksi jo sen vuoksi, miten paljon uhri oli menettänyt verta. Uhri ei myöskään ollut voinut lääkärin mukaan aiheuttaa vammoja itselleen.
Käräjäoikeus tuomitsi Jari Ensio Koistisen, 39, tapon yrityksestä kolmeksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan uhrille 9 500 euroa korvauksia teosta, jonka motiivi jäi oikeudessa epäselväksi.
Tuomittu murhasta elinkautiseen
Sekä Koistinen että uhri vaativat oikeudelta hyvitystä siitä, että heidän mukaansa oikeudenkäynti oli viivästynyt.
Uhrin hyvityspyynnön oikeus hylkäsi, koska oikeuden korvauspäätös tuli päivissä siitä, kun uhri oli esittänyt korvausvaateensa.
Oikeus päätyi hylkäämään myös Koistisen hyvityspyynnön, vaikka se arvioikin esitutkinnan ja syyteharkinnan kestäneen tarpeettoman pitkään. Hylkäyksen syynä oli, että Koistinen jo suoritti marraskuussa 2018 tuomittua elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Viivästyksellä ei siksi ollut oikeuden mukaan mitään tosiasiallista merkitystä Koistisen oloihin.
Uusimmat
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
Lataa lisää