Ellen Jokikunnaksen kivut palaavat Italian-kotia remontoidessa: "Tekisi mieli kiroilla"
Juontaja Ellen Jokikunnas kertoo pitkään vihoitelleesta selästään Unelmia Italiassa -ohjelmassa.
Unelmia Italiassa -ohjelmassa juontaja Ellen Jokikunnas remontoi Jari-puolisonsa kanssa Italian-kakkoskotiaan Puglian alueella. Ellenin selkäydin leikattiin keväällä 2023, ja sarjan yhdeksännessä jaksossa eletään kesää 2023, jolloin Ellenin kivut palaavat.
– Yritän täällä rauhoitella itseäni. Vähän hermostuttaa. Maalasin pääovien sisäpuolisia ovia neljä päivää sitten, ja sen jälkeen kolme päivää on mennyt enemmän tai vähemmän pieleen kipujen kanssa. Olen maannut erinäisissä asennoissa ja syönyt särkylääkkeitä. En ole oikeastaan jatkanut mitään töitä, mikä on todella turhauttavaa. Omassa päässäni olen huippukunnossa ja haluan tehdä asioita. Tekisi mieli kiroilla, Ellen kertoo yhdeksännessä jaksossa.
Ellen joutuukin ottamaan lennon Suomeen ja kertaa tuntojaan autossa sairaalan parkkipaikalla.
– Aika tuskainen matka saapua tänne ajaen, kun en saanut ketään kuskaamaan. Kävin Suomeen tultuani yläselän magneettikuvassa. Se otettiin siltä alueelta selkäytimestä, mistä leikattiin iso kysta. Neurokirurgi soittaa tänään rintarangan magneeteista tuloksia, mutta oli pakko varata viikonloppuna aika toisen lääkärin luo. Tein jotakin kumarassa Italiassa ja luultavasti välilevyni meni ristiselästä, Ellen kertoi.
Ellen Jokikunnas kertoo videolla, minkälaisia tuloksia hän sai radiologilta selkävaivoistaan.
Unelmia Italiassa alkoi MTV Katsomossa torstaina 11.4. Ensimmäisellä viikolla julkaistaan kolme jaksoa, jonka jälkeen kaksi jaksoa viikossa torstaisin.
MTV Katsomo+ -tilaajille julkaistaan ensimmäisellä viikolla viisi jaksoa, jonka jälkeen sarjaa julkaistaan kaksi jaksoa viikossa torstaisin.
Uusimmat
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
Lataa lisää