Erektiohäiriöt lisääntyneet koko Suomessa – näillä kahdella alueella niitä diagnosoidaan eniten
Erektiohäiriödiagnoosien määrä koko Suomessa on kasvanut vuosien 2019–2023 aikana. Tämä käy ilmi Mehiläisen keräämistä terveystiedoista.
Mehiläisen 1,4 miljoonan asiakkaan lääkärikäynneistä ja lääkemääräyksistä vuosilta 2019–2023 kootusta terveysdatasta käy ilmi, että erektiohäiriödiagnoosien määrä on kasvanut koko Suomessa.
Eniten diagnooseja on tehty Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa.
Mehiläisen yleislääketieteen vastuulääkäri Eino Ahtola kertoi Mehiläisen mediatilaisuudessa, ettei tietoa ole siitä, miksi erektiohäiriöt juuri näillä kahdella hyvinvointialueella ovat nousseet eniten, mutta yleisesti erektiohäiriöiden taustalla on usein metabolinen oireyhtymä.
– Lihavuus, verenpainetauti ja kolesteroli aiheuttavat erektiohäiriöitä.
– Osiltaan diagnoosi määrien kasvua voi selittää se, että ihmiset uskaltavat ottaa erektiohäiriöt puheeksi aiempaa useammin.
Ahdistuneisuus ja masennus kasvussa, yhteys seksuaaliterveyteen
Mehiläisen terveysdatasta käy ilmi myös, että ahdistuneisuushäiriö- ja masennusdiagnoosit ovat yleistyneet.
Ahdistuneisuus oli viidenneksi yleisin käyntidiagnoosi ja masennus kymmeneksi yleisin.
Täten myös mielenterveydenhaasteet voivat selittää osittain erektiohäiriödiagnoosien lisääntymistä.
– Tutkimuksista tiedetään, että mielenterveydenhäiriöt vaikuttavat myös seksuaalifunktioon ja esimerkiksi seksuaalisen halukkuuden väheneminen on hyvin yleinen masennusoire, kertoo psykiatrian erikoislääkäri Teemu Kärnä Mehiläiseltä.
– Myös osalla mielenterveyslääkkeistä voi olla vaikutusta, mutta jos erektiohäiriöt ottaa yleislääkärin vastaanotolla puheeksi, tämä kyllä osaa ottaa lääkkeiden vaikutukset huomioon.
Lue myös: Erityisesti kaksi yleistä oiretta työllistävät urologeja – "Harvoin merkki mistään vakavammasta"
Alkoholi on myrkkyä seksuaalisuudelle
Päihdepalveluiden johtaja Kaarlo Simojoki nostaa esille myös säännöllisen alkoholinkäytön vaikutukset seksuaaliterveyteen, sillä Mehiläisen datasta nousee esille tieto, jonka mukaan alkoholia juodaan yhä vähemmän humalahakuisesti, mutta sitä säännöllisemmin.
– Alkoholin käyttö laskee miesten testosteronitasoja ja vaikuttaa naisilla hormonikiertoon eli pitkällä aikavälillä se on myrkkyä seksuaalisuudelle, vaikka hetkellisesti se voi boostata.
Uusimmat
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
Lataa lisää