Etujärjestöä ei pelota turkistarhauksen kieltoa vaativa kansalaisaloite – "Turkiselinkeino on osa suomalaista alkutuotantoa"
Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton toiminnanjohtaja Marja Tiura ei ole yllättynyt siitä, että turkistarhauksen kieltämistä ajava kansalaisaloite sai alle vuorokaudessa taakseen yli 50 000 kannattajaa ja etenee näin eduskunnan käsiteltäväksi.
Aloite keräsi tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta maanantaina, samana päivänä, jona aloite oli päivätty.
– Eihän tässä ole sinänsä mitään yllättävää. Tämä elinkeinohan on ollut viime aikoina hyvin paljon julkisuudessa lintuinfluenssaan liittyen, Tiura sanoi STT:lle.
Ei usko eduskunnan kieltävän turkistarhausta
Tiura ei ole huolissaan, että aloitteen eduskuntakäsittely voisi johtaa siihen, että eduskunta päätyisi lopulta kieltämään turkistarhauksen Suomessa.
– Kun katsotaan hallituksen hallitusohjelmaa, siellä on selkeät kirjaukset turkiselinkeinon osalta. Turkiselinkeino on osa suomalaista alkutuotantoa. Tämä on se lähtökohta meillä, Tiura sanoo.
– Me nojaamme vahvasti hallitusohjelmaan ja sen kirjauksiin tämän elinkeinon osalta. Totta kai seuraamme tarkasti tätä tilannetta, Tiura jatkaa.
Tiura toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1999–2011.
Kansalaisaloite vaatii turkistarhauksen kieltämistä
Turkistarhaus historiaan -kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että eduskunta edellyttää valtioneuvostoa ryhtymään lainvalmisteluun turkistarhauksen kieltämiseksi oikeudenmukaisella tavalla.
Aloitteessa ehdotetaan, että siirtymä turkistarhattomaan Suomeen toteutetaan laatimalla kansallinen suunnitelma turkistuotannon lakkauttamiseksi kohtuullisella siirtymäajalla.
Lisäksi alan harjoittamisesta luopuville tarhaajille luotaisiin aloitteessa luopumistukijärjestelmä.
Lue myös: "Työpaikat ovat arvokkaampia" – kristillisdemokraatit ja vihreät nokikkain turkistarhauksesta
Yle kysyi kansanedustajilta
Yle julkaisi tiistaina kansanedustajille tekemänsä kyselyn turkistarhauksen kannatuksesta eduskunnassa. Yli puolet Ylen kyselyyn vastanneista kansanedustajista kieltäisi turkistarhauksen Suomessa.
Tiuraa ei kyselyn tulos huolestuta.
– On hyvä tiedostaa se, että vain 112 edustajaa vastasi tähän kyselyyn. Tietyillä puolueilla tämä on hyvin vahva ideologinen kysymys, Tiura sanoo.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää