EU:n valmistelussa oleva pakkausasetus huolestuttaa suomalaisia elintarvikeyrityksiä. Asetuksessa edellytetään muun muassa, että osa juomista pitäisi pakata uudelleenkäytettäviin ja -täytettäviin pulloihin. Vaatimus tarkoittaisi yrityksille miljoonien eurojen investointeja uusiin pakkauslinjastoihin.
Tuoremehua purkitetaan Valion Pitäjänmäen tehtaalla Helsingissä. Jos EU:n valmisteilla oleva pakkausasetus toteutuu suunnitellussa muodossa, se tarkoittaa täälläkin isoja muutoksia.
– Jos asetusehdotus menee tällaisena läpi, niin me joutuisimme pakkaamaan osa tuotannosta uudelleentäytettäviin ja -käytettäviin pulloihin nestekartonkipakkauksen sijaan, toteaa Valion pakkauskehityksen johtaja Juhana Pilkama.
Uusia pakkauslinjastoja ja pesutiloja
Asetusluonnoksen mukaan 20 prosenttia juomista pitäisi pakata uudelleenkäytettäviin pulloihin vuoteen 2030 mennessä. Sen jälkeen prosenttiosuutta nostettaisiin asteittain.
Jos kaikille Valion tuotantolaitoksille joudutaan rakentamaan uudet pakkauslinjastot ja pullojen pesulaitteet, rahaa kuluu 100-200 miljoonaa euroa.
Pienemmissä yrityksissä puhutaan kymmenien miljoonien investoinneista.
– Itseäni huolestuttavat pienten toimijoiden, pienpanimoiden ja pienyritysten osalta se, onko varaa tehdä investointeja. Välttämättä nykykiinteistöissä ei ole tilaa uusille linjoille, pohtii Finn Spring Oy:n kaupallinen johtaja Jarno Aho.
Tavoitteena vähentää pakkausjätettä
Sinänsä pakkausasetuksen tavoitteet ovat hyviä: vähentää pakkausjätteen määrää ja lisätä pakkausten kierrätystä. Euroopassa pakkausjätettä syntyy 80 miljoonaa tonnia vuodessa, noin 190 kiloa jokaista eu-kansalaista kohden.
Suomessakin pakkausten kierrätyksessä on paljon parannettavaa, mutta juomapakkausten kierrätys toimii: muovipulloista kierrätetään yli 90 prosenttia ja tölkeistä lähes 99 prosenttia.
– Pahin uhkakuva on, että nykyisen toimivan pantti- ja palautusjärjestelmän rinnalle joudutaan rakentamaan uusi järjestelmä, jossa uudelleenkäytettävät pakkaukset kiertävät, arvioi Elintarviketeollisuusliiton vastuullisuusjohtaja Satumaija Levón.
Pullojen puhtaus huolettaa
Elintarviketeollisuudessa pelätään myös, etteivät uudelleenkäytettävät pullot täytä hygieniavaatimuksia.
– Tässä on riski, että elintarviketurvallisuus vaarantuu erityisesti maitopohjaisilla tuotteilla. Uudelleentäytettävien pullojen pesu on haastavaa, jos niissä on ollut maitopohjaisia tuotteita, joista pulloon tarttuu proteiineja ja rasvoja, pohtii Pilkama.
Muun muassa pullovesiä valmistavalla Finn Springillä on sama huoli, koska vesiin ei saisi päätyä mitään ylimääräisiä makuja.
– Kun meilläkin aiemmin käytettiin uudelleentäytettäviä pulloja, käytettyjen pullojen sisältä löytyi monenlaista tavaraa: bensiiniä, kondomeja, virtsaa, tupakantumppeja, huumeruiskuja, ruosteisia nauloja, luettelee Aho.
Elintarviketeollisuus toivoo Suomelle poikkeuslupaa
Elintarviketeollisuudessa toivotaan nyt, että Suomi saisi luvan poiketa EU:n uusista pakkausmääräyksistä.
– Toivomme, että näistä uudelleenkäyttötavoitteista voisi poiketa, jos pakkausmateriaalit kerätään ja kierrätetään riittävän korkealla keräysasteella, ehdottaa Levón.
EU-parlamentti äänestää pakkausasetuksesta ensi tiistaina.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää