Gemma pyysi kampaajaltaan polkkatukkaa, mutta saikin tämän – teki sitten olennaisen virheen
Australialaisnainen kävi leikkauttamassa polkkaansa kampaajalla, mutta lopputulos sai hänet purskahtamaan itkuun.
Gemma Grayn epäonninen vierailu paikallisella kampaajalla on kerännyt TikTokissa yli 10 miljoonaa katselukertaa.
Australiasta kotoisin oleva ja nykyisin Glasgow'ssa, Skotlannissa, asuva Gemma oli näyttänyt kampaajalle kuvan haluamastaan leikkauksesta ja väristä. Kyseessä oli tiukka leukalinjaa myötäilevä vaalea polkkatukka.
Lopputulos ei kuitenkaan ollut sitä, mitä Gemma oli toivonut ja lopputulos muistuttikin ysärin pikkupoikien suosittua pottakampausta. Katso yllä olevalta videolta, miltä uusi kampaus näytti!
"Sitten vasta aloin itkeä"
Sen sijaan, että Gemma olisi rohkeasti kertonut pettymyksestään kampaajalle, valehteli tämä rakastavansa muodonmuutosta.
– Maksoin kampaajalle ja poistuin salongista. Sitten vasta aloin itkeä, Gemma paljastaa viraalilla videollaan.
Video on kerännyt sosiaalisessa mediassa miljoonien katseluiden lisäksi lukuisia kommentteja.
– He tekivät sinusta pikkupojan! eräs kommentoija kauhistelee.
– Missä sinä oikein kävit? Vuodessa 1992? kysyi toinen.
– Näytät ihan nuorelta Nick Carterilta! kommentoi kolmas.
Älä tee näin kampaajalla
Haastattelimme aiemmin suomalaista parturi-kampaajamestari Sini Silfvenius-Bartia. Hän muistuttaa, ettei kukaan ammattitaitoinen hiusalan ammattilainen tahallaan halua pilata maksavan asiakkaan hiuksia.
Jos kampaajan työnjälki ei miellytä, niin työn tehneelle ammattilaiselle on syytä kertoa siitä, vaikka kuinka nolottaisi. Pahinta on mennä sosiaaliseen mediaan haukkumaan kampaajaa ilman, että tämä pystyy korjaamaan tilannetta.
– On epäreilua, jos kampaaja ei pysty edes vastaamaan reklamaatioon, Silfvenius-Bart toivoo.
Lähteet: Ark.Media/Reuters ja @gem.gray/TikTok
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää