Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
Applen odotetaan esittelevän ensi viikolla käynnistyvässä WWDC-kehittäjäkonferenssissa lisätyn todellisuuden lasit. Tuotannosta tihkuvien tietojen mukaan Apple on kohdannut uutuustuotteensa kanssa poikkeuksellisen isoja haasteita, ja laseihin on tehty muutoksia vielä aivan hiljattain.
Apple julkistanee tulevana maanantaina VR- ja AR-sisältöjen hyödyntämiseen tarkoitetut lasit. Maanantaina järjestettävä WWDC-starttitapahtuma on kutkuttava hetki Applellekin, sillä se mainostaa tapahtuman merkitsevän uuden aikakauden alkua.
Toisin kuin vaikkapa iPhonen tai iPadin kohdalla, ei Applen virtuaalilasien ensimmäistä versiota ole kuitenkaan tarkoitettu massojen hitiksi. Siitä kielii myös lasien huhuttu hinta, jonka uskotaan olevan noin 3 000 dollarin luokkaa.
Aiheesta uutisoiva The Information kertoo artikkelissaan, että Apple on kohdannut lasien tuotannossa suorastaan ennennäkemättömiä haasteita. Viimeisimmät muutokset tuotteen designiin kerrotaan tehdyn huhtikuussa, ja niiden syynä oli mahdollisesti tuotannon helpottaminen.
Hiilikuitua ja ulkoinen akku
Julkaisua siteeraavan MacRumorsin mukaan erityisesti lasien kaareva muotoilu yhdistettynä niiden ohuuteen ja kaareutuvaan alumiinirunkoon on ollut kova pala niin insinööreille kuin kokoonpanijoillekin. Tuotannon aiemmassa vaiheessa lasien esituotantoversiota kasattiin päivässä sata kappaletta, mutta niistä vain 20 täytti laatuvaatimukset.
Applen kerrotaan joutuneen kehittämään laseihin ainutlaatuisen kaareutuvan emolevyn saadakseen mahdutettua kaikki tarvittavat komponentit lasien rungon sisään. Akkua Apple ei ole huhujen mukaan ymppäämässä lasien sisään, vaan se tulee näillä näkymin olemaan ulkopuolista mallia, ja kulkemaan esimerkiksi käyttäjän vyöllä kiinnittyen laseihin langallisesti.
Lisäksi runkoa on vahvistettu Applelle epätyypillisesti hiilikuidulla lasien painon pitämiseksi kurissa. Lasien sanotaan olevan vain hieman paksummat kuin iPhone.
Alla taiteilija Marcus Kanen näkemys lasien mahdollisesta designista. Juttu jatkuu julkaisun alla.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Uuden käyttöjärjestelmän nimeksi xrOS?
MacRumorsin mukaan lasien käyttäjä voi vaihtaa virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden välillä oikean silmän yläpuolella olevaa nuppia kääntämällä.
Lasit pitävät sisällään tusinan verran kameroita, jotka seuraavat sekä ympäristöä että käyttäjän katseen suuntaa.
Ensi viikon WWDC:ssä esiteltäneen samalla Applen laseille suunniteltua käyttöjärjestelmää, joka huhujen mukaan kantaa nimeä xrOS.
Esimakua Applen laseille suunnitellusta sisällöstä saataneen niiden esittelyn yhteydessä, eli todennäköisesti jo ensi viikolla.
Lähteet: The Information, MacRumors
Uusimmat
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
Lataa lisää