Kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisyhtyeisiin lukeutuva HIM ilmoitti lopettamisestaan Facebookissa.
Ville Valon johtama HIM-yhtye lopettaa 26-vuotisen uransa. Pitkään hiljaiseloa viettänyt yhtye tiedotti asiasta virallisella Facebook-sivullaan.
– Yli neljännesvuosisadan olemassaolon jälkeen meistä tuntuu, että HIM on tullut tiensä päähän. On jätettävä hyvästit, jotta voimme tutkia uusia näkymiä, tuoksuja ja ääniä, toteaa Valo tiedotteessa.
Laulaja Ville Valo, kitaristi Mikko "Linde" Lindström ja basisti Mikko "Mige" Paananen perustivat HIMin vuonna 1991. Yhtye julkaisi urallaan kahdeksan studioalbumia: debyyttilevy Greatest Lovesongs vol. 666 julkaistiin vuonna 1997, viimeiseksi jäänyt Tears on Tape vuonna 2013.
HIM lähtee kesäkuussa 14 maata kattavalle jäähyväiskiertueelle, joka huipentuu joulukuussa Lontooseen.
Kiertue yltää myös Yhdysvaltoihin ja Suomeen, joiden osalta tarkemmat jäähyväiskeikkojen päivämäärät tiedotetaan myöhemmin.
Ville Valo sanoi vielä helmikuussa Emma-gaalassa MTV:lle, että "fanien odotus saatetaan palkita jo tänä vuonna".
– Kesällä on muutamia keikkoja pitkin Eurooppaa ja koko ajan mietimme, että mitähän sitä syksyllä tekisi. Kyllä siellä koko ajan tapahtuu jotakin. Koitan rämpyttää himassa kitaralla niin paljon kuin lähtee ja saada aikaan jotakin, mistä joku voisi välittää, Valo totesi.
– Ehkä tämän suvantovaiheen jälkeen tulee jotain uutta ja räjähtävää! mies jatkoi.
Katso alla HIMin isoimpien hittien musiikkivideoita vuosien varrelta!
When Love and Death Embrace (1997)
Join Me (1999)
Right Here in My Arms (1999)
Heartache Every Moment (2001)
Buried Alive By Love (2003)
The Funeral of Hearts (2003)
Wings of a Butterfly (2003)
Killing Loneliness (2005)
The Kiss of Dawn (2007)
Bleed Well (2007)
Heartkiller (2010)
Tears on Tape (2013)
Artikkelia muokattu 5.3.2017 kello 23.47: lisätty kuvia ja musiikkivideoita.
Uusimmat
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
Lataa lisää