Hirmusateet piinaavat Dubaita – katso, miten lentokone "ui" tulvivalla kiitoradalla
Tulvat valtasivat arabiemiirikuntien suurimman kaupungin Dubain kansainvälisen lentokentän. Syynä ovat tiistaina alkaneet rankkasateet.
Videomateriaali näyttää, kuinka Fly Dubain Boeing 737 -mallin kone rullaa tulvan valtaamalla lentokentällä. Kentän saapuvat lennot siirrettiin ja lähdöt peruttiin.
Tiedottajan mukaan lentoasemalla tehdään kovasti töitä sen eteen, että sen normaalit toiminnot saataisiin käyttöön.
Uutiskanava CNN:n mukaan Dubaissa satoi tiistain aikana alueen koko vuoden keskimääräisen sademäärän verran. Osa autoilijoista joutui hylkäämään kulkuneuvonsa tielle nousevan tulvaveden vuoksi.
Myös kansallisen ilmatieteen keskuksen mukaan sademäärä on poikkeuksellista, sillä alueella on nyt satanut eniten 75 vuoteen. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä pysymään kotona ja noudattamaan turvallisuusohjeita. Kotoa suositellaan poistumaan ainoastaan silloin, kun se on täysin välttämätöntä.
Lähde: Kamera One
Uusimmat
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
Lataa lisää