Historiallinen päätös: Wilma Murrolle tarjolla jättipotti rahaa
Menestyvät yleisurheilijat voivat palata Pariisin olympialaisista jopa runsaat 46 000 euroa rikkaampina. Kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletics (WA) kertoi keskiviikkona ottavansa palkintorahat käyttöön myös olympiatasolla.
Palkintorahaa saa Pariisissa vain voitosta (50 000 dollaria), mutta Pariisia seuraavissa kisoissa Los Angelesissa vuonna 2028 palkintorahoja voivat saada myös hopea- ja kultamitalistit.
Yleisurheilu on ensimmäinen laji, joka alkaa jakaa rahaa olympiavoitosta. MM-kisoissa palkintorahat ovat olleet pitempään käytössä, mutta olympialaiset on arvotettu perinteisesti menestyksen tuoman kunnian ja maineen kautta.
WA:n puheenjohtaja Sebastian Coe arvioi, että palkintorahojen ottaminen käyttöön myös olympiatasolla korostaa liiton sitoutumista urheilijoiden hyvinvointiin.
– Haluamme myös tunnustaa urheilijoiden merkittävän roolin olympialaisten onnistumisessa, Coe sanoi liiton nettisivuilla.
Suomalaisista viime vuosien arvokisamitalisti Wilma Murto on yksi kultamitalin tavoittelija naisten seiväshypyssä. Muut suomalaisvoittajat olisivat Pariisin yleisurheilussa isompia yllätyksiä.
Yleisurheilu varaa olympialaisten palkintorahoihin 2,4 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, runsaat 2,2 miljoonaa euroa. Rahat tulevat Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n lajiliitoille maksamasta osuudesta, jonka WA saa nelivuosittain.
Pariisissa kilpaillaan 48:ssa yleisurheilun lajissa. Viesteissä joukkue jakaa kultamitalista saatavan palkintorahan.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
Lataa lisää