Ilona Siekkinen sai lääkäriltä lisää huonoja uutisia: "Todennäköisyydet on raskauden jatkumisen kannalta entistä pienemmät"
Ilona Siekkinen sai lääkäriltä lisää huonoja uutisia.
Esikoistaan yhdessä kumppaninsa Mikko Niirasen kanssa odottava fitnessvalmentaja Ilona Siekkinen kertoi viime viikolla musertavia uutisia Instagramissa: hänen lapsivetensä menivät ennenaikaisesti, raskausviikolla 20. Tuolloin hän kertoi tulevien päivien näyttävän, keskeytyykö raskaus vai jatkuuko se.
Siekkinen kertoi torstaina 2. toukokuuta Instagramin Tarinat-osiossa olevansa matkalla lääkäriin. Hetken kuluttua hän kertoi niin ikään Instagram-tarinassaan saaneensa lääkäriltä huonoja uutisia.
– Lapsivettä on tosi vähän. Sitä on nyt vähemmän mitä lauantaina, vaikkei sitä ulos ole tässä välissä tullutkaan. Nyt todennäköisyydet on siis raskauden jatkumisen kannalta entistä pienemmät ja näkymät erittäin surulliset, Siekkinen kirjoittaa.
Siekkinen jatkaa tekstiään kertoen, että heidän vauvallaan on muuten kaikki hyvin, ja pikkuinen oli jopa kasvanut. Myös esimerkiksi kohdunsuun ja istukan osalta kaikki oli Siekkisen mukaan erittäin hyvässä kunnossa.
– Eli lapsivedestä on nyt siis kiinni, hän kirjoittaa.
– Seuraava kontrolliaika 1,5 viikon päästä, ja jos vettä ei ole enempää, niin keskeytys on silloin suositeltava vaihtoehto, hän jatkaa.
Seuraavassa Tarina-postauksessaan Siekkinen kysyy, onko hänen seuraajillaan samankaltaisia kokemuksia yhtä varhaisilla raskausviikoilla.
– Vaikea itsellä pitää toivoa yllä ja en halua nostattaa liikaa omia odotuksia, mutta totta kai tässä kontrolliaikaa odotellessa kaikki positiiviset ajatukset on eteenpäin, hän kirjoittaa.
– Uskon, että kaikki tapahtuu syystä. Kohtalo johdattaa – tapahtuipa mitä tahansa, hän jatkaa.
Viimeisimmässä Instagram-tarinassaan Siekkinen kirjoittaa hänen ja kumppaninsa olevan surullisia ja huolesta sekaisin, mutta ymmärtävänsä, että tällaista tapahtuu.
– Toki tämä on harvinaista, lääkärin sanoin "todella harvinaista", mutta silti osa elämänkaarta. Jotenkin ajattelen, että tapahtuu sitä paljon pahempaakin. Se voi toki olla mielen tapa suojella tältä kaikelta, mutta näin se vaan on: elämä ottaa, elämä antaa.
Uusimmat
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
Lataa lisää