Pirkanmaalla Juupajoella ammuttu nainen ei selviä hengissä, kertoo Ilta-Sanomat. Asian lehdelle vahvistaa naisen lähiomainen.
IS:n mukaan lähiomainen kertoi ennen puoltapäivää keskiviikkona, että naisen tila on niin heikko, että hänet irrotetaan päivän aikana elämää ylläpitävistä laitteista.
Ilta-Sanomien mukaan naista ampui tämän entinen puoliso.
Poliisi sai tiistaina aamupäivällä tehtävän Juupajoella sijaitsevaan asuinrakennukseen, jossa oli alkutietojen mukaan tapahtunut epäilty väkivaltarikos. Rikoksista epäilty mies oli jo poistunut paikalta poliisin saavuttua.
Poliisi kertoi eilen, että uhri oli haavoittunut erittäin vakavasti.
Poliisi ampui miehen
Poliisi sai paenneen epäillyn kiinni Ruoveden puolella parin tunnin kuluttua. Poliisi käytti epäillyn ajoneuvon pysäyttämiseen piikkimattoa.
Pysäyttämisen jälkeen epäilty ampui poliiseja kohti. Myös poliisit käyttivät asetta, ja epäilty sai ampumavammoja. Hän kuoli tapahtumapaikalle poliisin antamasta hätäensiavusta huolimatta.
Poliiseja ei loukkaantunut tilanteessa.
Tiistaina poliisi kertoi, että esitutkinnassa rikosnimikkeitä ovat muun muassa murhan yritys, tapon yritys, liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja ampuma-aserikos. Rikosnimikkeet ja epäiltyjen rikosten määrät tarkentuvat esitutkinnan edetessä.
Lisäksi poliisi tekee kuolemansyyn selvittämisen.
Uusimmat
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
Lataa lisää