Itärajan kaupungit halusivat lakkauttaa suomalaisvenäläisen koulun, motiivit epäilyttävät: "Meitä tietyllä tavalla painostettiin"
Itä-Suomen koulun lakkauttamista perusteltiin säästöillä, mutta motiivien uskotaan todellisuudessa olevan poliittisia.
Lappeenrannan, Joensuun ja Imatran kaupungit halusivat lakkauttaa paikkakunnilla toimivan suomalaisvenäläisen Itä-Suomen koulun.
Koulun lopettamisen taustalla oli kuntien halu löytää säästöjä ja sopeuttaa kouluverkkojaan lapsimäärän alentumiseen. Moni kuitenkin näki lopettamisaikeiden takana enemmänkin ulkopoliittisia syitä.
Koulua hallinnoiva säätiö kuitenkin torppasi lopettamisaikeet, sillä kaupungeilla ei ollut voimaa koulun alasajoon säätiölain vuoksi.
– Hallitus on ainoa, joka hallinnoi tätä koulua. Ei kaupunginvaltuusto eikä kaupungin virkamiehet pysty puuttumaan meihin, säätiön hallituksen jäsen Oxana Rassokha huomauttaa.
Joensuun kaupungin sivistys- ja hyvinvointijohtajan Jani Kaasisen mukaan kaupungin toiveena oli avata keskusteluyhteys säätiön ja kaupungin välille. Säätiö ei aio edes aloittaa keskusteluja kaupunkien kanssa.
– Kaupungin täytyi ilmoittaa tahtotila. Mehän ei mitään esitetty päätöstä vaan esitettiin tahtotila, että haluttaisiin aloittaa keskustelut, Kaasinen toteaa.
Motiivina poliittiset syyt
Alettiin epäillä, että lopettamisaikeiden taustalla oli poliittisia syitä, kuten ärsytys venäjän kieltä kohtaan.
Aiemmin Itä-Suomessa venäjää kuuli joka päivä, eikä se ennen Ukrainan sotaa ollut ongelma.
Itä-Suomen koulussa on yli 600 oppilasta, joista noin kolmannes puhuu äidinkielenään venäjää.
– Kyllä mä koen, että meitä tietyllä tavalla painostettiin. Kaupungin taholta annettiin hyvin vahvasti ymmärtää, että venäjän kieltä ei pitäisi enää opettaa, Itä-Suomen koulun rehtori Mari Kilpeläinen sanoo.
Puolustusvoimissa osaamista arvostetaan
Monet paikalliset ja koulun oppilaat itse näkevät venäjän osaamisen hyödyllisenä.
– Kyllä siitä on varmaan hyötyä työelämässä ja muiden kielten opiskelussa on ollut paljon hyötyä, kun pienestä asti on oppinut montaa, useampaa eri kieltä, Itä-Suomen koulun oppilas Aivi Linjama sanoo.
Topi Linjama Itä-Suomen koulun vanhempainyhdistyksestä kertoo, että venäjän kielen osaamista arvostetaan myös maanpuolustuksen kannalta.
– Puolustusvoimien suunnalta tuli sellaista viestiä, että ei ehkä kannata lakkauttaa, että sille kulttuurintuntemukselle ja kielen osaamiselle on muuta tarvetta todellakin, että siellä ylätasolla nähdään se tosi hyvin, Linjama sanoo.
Asian ytimessä keskiviikkona kello 21 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää