Joonas ja Roosa ovat istuneet kaksi vuotta saman työpöydän ääressä – sitten paljastui jotain käsittämätöntä
Kaksi vuotta samassa työpaikassa, työpisteet vain parin metrin päässä toisistaan. MTV Uutisten Mustoset tajusivat yhtäkkiä olevansa yllättävänkin läheisiä sukulaisia.
MTV Uutisten toimittajat Joonas Mustonen ja Roosa Mustonen ovat työskennelleet saman työpöydän ääressä jo parin vuoden ajan.
Sama sukunimi on herättänyt toistuvasti kysymyksiä mahdollisesta sukulaisuussuhteesta, mutta kaksikko on todennut varmana, etteivät ole mitään sukua toisilleen. Tällä viikolla keskustelu sukujuurista kuitenkin virisi jälleen, kun kollega otti esille kaksikon samankaltaiset nenät.
– Alettiin perkaamaan tätä, että missä sä oot syntynyt, ei vielä mitään, missä sun vanhemmat on syntynyt, ei sekään vielä herättänyt mitään... No, missä sun isovanhemmat ovat syntyneet – ja tämä oli se, joka aukaisi lukon, Joonas muistelee.
Kun Joonas mainitsi yhden tietyn sanan sukunsa historiasta, Roosa ponkaisi pystyyn innostuksesta.
– Se oli se ratkaiseva [asia] tässä, Roosa nauraa.
Mistä sanasta sukulaisuussuhde paljastui? Mitä sukua Roosa ja Joonas ovat toisilleen? Katso Joonaksen ja Roosan haastattelu yllä olevalta videolta!
Lue myös: Jos joku on sinulle käly tai pikkuserkku, kuka hän oikeastaan ne on? Sukulaisuussuhteet selitettyinä
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää