Juska Salminen romahti soitettuaan viimeisen kerran HIMin riveissä: "Sitten mentiin syvälle"
Juska Salminen kertoo esikoiskirjassaan vuosistaan HIM-yhtyeen riveissä.
HIM-yhtyeen kosketinsoittajana vuosina 1998–2000 toiminut Juska Salminen julkaisi keskiviikkona esikoiskirjansa Valon varjossa — Miten minusta tuli HIMin kosketinsoittaja ja mitä tapahtui sitten. Docendon kustantamassa kirjassa Salminen kertoo, miten hän päätyi vannoutuneesta HIM-fanista yhdeksi yhtyeen jäseneksi kesken sen kansainvälisen nousukiidon, millaisia bändivuodet todellisuudessa olivat ja millaisen hinnan julkisuus hänelle maksoi.
Salminen vieraili keskiviikkoaamuna Huomenta Suomessa, jossa hän kertoi kirjastaan ja sen teemoista, muun muassa julkisuudesta. Salmisen mukaan muut yhtyeen jäsenet olivat enemmän taustalla, ja suurimman osan julkisuudesta sai osakseen yhtyeen nokkamies Ville Valo, vaikka julkisuus kosketti toki myös muitakin yhtyeen jäseniä.
Salminen kokee, että julkisuus itsessään kohteli häntä hyvin ja hän muistelee HIMissä viettämiään vuosia hienona aikana. Siitä huolimatta hän jätti yhtyeen keskellä sen kovinta suosiota.
– Minulle tuli aikoinaan armeijassa masennus. Se tuli aika puskista. Se on toinen kantava teemakin kirjassa. Aloin uupumaan ja pelkäämään soittamista ja Villeä, Salminen kertasi.
Salmisen mukaan Ville Valo oli tuohon aikaan hänen sankarinsa ja "maailman siistein tyyppi", mutta myös ankara.
– Ei hän aina kaikkein kivoimmin sanonut, jos teit jonkun virheen. Mutta pitää miettiä, että hän oli myös mies, joka vei koko moottoria eteenpäin, tietysti Seppo Vesterisen, managerin kanssa, hän muistutti.
Salminen tippui korkealta ja kovaa noin kuukausi sen jälkeen, kun hän oli soittanut viimeisen keikkansa HIMin riveissä.
– Silloin katsoin peiliin ja tajusin, että kaikki lähti. Sitten mentiin syvälle, ja kaikki romahti.
Mitä tapahtui? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää