Kahdeksan kuoli bussionnettomuudessa Floridassa – tältä turmapaikalla näyttää

Bussi kaatui, ainakin 8 kuoli Floridassa 0:54
Video: Ilmakuvaa onnettomuuspaikalta.

Kahdeksan ihmistä kuoli ja kahdeksan loukkaantui vakavasti bussionnettomuudessa Floridassa Yhdysvalloissa tiistaina, kertoo paikallismedia Ocala Star Banner uutistoimisto Reutersin mukaan. Lehti perustaa tietonsa onnettomuudesta viranomaislähteisiin.

Reuters kertoo, että bussi kaatui tiellä noin puoli yhdeksän aikaan aamulla. 

Bussin kyydissä oli kaiken kaikkiaan 53 ihmistä. Muut saivat lieviä vammoja ja heidät vietiin paikallisiin sairaaloihin, kertoo paikallinen pelastusviranomainen.

Reutersin mukaan kyydissä olevat olivat työntekijöitä matkalla Cannon Farmsin maatilalle.

Juttua täydennetty 14.5.24 klo 18.09 kauttaaltaan. Täsmennetty myös otsikkoon lisätietojen pohjalta, että kyseessä ei ollut kolari.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat