Kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämisestä etenee eduskuntaan. Aloite keräsi 50 000 kannatusilmoitusta tänään samana päivänä, jona aloite oli päivätty.
Turkistarhaus historiaan -kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että eduskunta edellyttää valtioneuvostoa ryhtymään lainvalmisteluun turkistarhauksen kieltämiseksi oikeudenmukaisella tavalla.
Aloitteessa ehdotetaan, että siirtymä turkistarhattomaan Suomeen toteutetaan laatimalla kansallinen suunnitelma turkistuotannon lakkauttamiseksi kohtuullisella siirtymäajalla.
Lisäksi alan harjoittamisesta luopuville tarhaajille luotaisiin aloitteessa luopumistukijärjestelmä.
Aloitteen mukaan Suomi kuuluu "Venäjän ja Kiinan joukkoon"
Aloitteen perusteluissa todetaan, että turkistarhojen eläimet joutuvat viettämään elämänsä pienissä häkeissä, jotka estävät lähes kaikkien lajityypillisten käyttäytymistarpeiden toteuttamisen.
– Suomi kuuluu nykyisen lainsäädäntönsä johdosta Venäjän ja Kiinan ohella yhä harvalukuisempaan joukkoon maita, joissa turkistarhauksen harjoittaminen on edelleen sallittua, perusteluissa kirjoitetaan.
Turkistarhauksen kieltämistä vaativaan kansalaisaloitteeseen alettiin kerätä kannatusilmoituksia maanantaina 4. syyskuuta, eli tarvittavat kannatusilmoitukset saatiin kerättyä alle vuorokauden aikana.
Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn, kun se on kerännyt 50 000 kannatusilmoitusta kuudessa kuukaudessa. Aloite voidaan toimittaa eduskunnan käsiteltäväksi, kun kannatusilmoitusten määrä on tarkistettu ja hyväksytty.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää