Sveitsin jääkiekkomestaruutta juhlineiden Zürich Lionsin Chris ja Phil Baltisbergerin isä koki sydänpysähdyksen kesken pudotuspelikevään.
Oli 6. huhtikuuta, kun Zürich Lionsilla oli edessään illalla Sveitsin liigan välierien kolmas ottelu Zugia vastaan. Baltisbergerin veljekset Chris, 32, ja Phil, 28, olivat menneet päiväunille, kun heidän vaimonsa herättivät heidät kolmen aikaan päivällä. Viesti oli karmea: veljesten 68-vuotias isä oli saanut sydänpysähdyksen ja oli keinotekoisessa koomassa sairaalassa.
Chris ja Phil kiirehtivät sairaalaan. He päättivät jättää illan pelin väliin oltuaan huolissaan isästään.
– Emme tienneet, selviytyisikö hän hengissä tai miten hänen kävisi.
– Kun sain vihdoin tavata isäni, rukoilin hänen puolestaan ja puhuin hänen kanssaan, Chris sanoi sveitsiläislehti Blickin mukaan.
Seuraavana päivänä veljekset palasivat harjoituksiin. Phil kertoi Tele Zürille, että oli mukava viettää jäällä tunti ilman huolia.
"Eivät ole mitään siihen verrattuna"
Kaksi päivää tapauksen jälkeen veljekset olivat jo pelaamassa, kun ilmeni, että heidän isänsä oli paranemassa. Puolustaja Chris ja hyökkääjä Phil halusivat auttaa joukkuetta, mutta vierailivat ennen Zürichin finaalipaikan varmistanutta neljättä välieräottelua sairaalassa isänsä luona.
– Näimme isämme taistelevan hengestään. Pudotuspelit eivät ole mitään siihen verrattuna – vaikka ne ovatkin tärkeitä meille.
– Tämänkaltainen laittaa kaiken perspektiiviin. Kaikki voi tapahtua niin nopeasti. Se saa näkemään, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita, Chris sanoitti.
Pudotuspelikevät oli Chrisin mukaan "intensiivistä, kaunista aikaa, koska tuimme toinen toistamme".
"Emme koskaan unohda"
Sveitsin jääkiekkokevät päättyi Zürichin juhliin – se löi Lausannen loppuotteluissa voitoin 4–3. Mestaruus oli Baltisbergerin veljeksille toinen yhdessä voitettu – isän pitkäaikaisessa suosikkiseurassa Lionsissa.
– Perheenä se oli hyvin muovaava tapahtuma. Koimme paljon. Emme koskaan unohda sitä kaikessa tunteiden kirjossaan, Chris kertoi.
Chrisin mukaan heidän isänsä on ollut onnekas ja voi hyvin. Hän katsoi finaaleja kotoa televisiosta, ja hänen tulisi toipua täysin.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää