Katso viimeinen lento! Ensimmäisen Hornet eläkkeelle – lopussa odotti vetinen yllätys
F/A-18 Hornet -kaluston ensimmäinen koneyksilö on eläköityinyt, kertoo Ilmavoimat. Viimeisellä lennolla konetta odotti vetinen yllätys.
Koneyksilö HN-401 lensi viimeisen lentonsa Pirkkalasta Jämsän Halliin perjantaina. Puikoissa istui Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Juha-Pekka Keränen.
Ilmavoimat kertoo, että kone varastoidaan ja sen osia käytetään tarvittaessa muiden Hornetien varaosina ja vaihtolaitteina.
Katso kooste lennosta jutun alussa olevalta videolta.
Kyseinen Hornet on ollut palveluskäytössä yli 27 vuoden ajan, ja sen ura on ollut poikkeuksellinen.
Se on keskimääräistä useammin valittu lentotehtäviin, joiden tiedetään rasittavan rakennetta eniten. Tarkoituksena on ollut kerätä ennakoivasti tietoa käytön vaikutuksista konemallin rakenteisiin.
– Voimme käyttää Hornet-laivastoa suunnitellun loppuelinkaaren ajan. Hornet-kalustomme säilyy taistelukykyisenä aina 2030-luvun alkuun saakka, kenraalimajuri Keränen kertoo.
Ilmavoimien F/A-18 Hornet -kaluston käytöstäpoisto toteutetaan vaiheittain F-35-järjestelmän käyttöönoton rinnalla. Ilmavoimat ottaa ensimmäiset suomalaiset F-35-hävittäjät käyttöönsä vuonna 2025.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää