Koiranulkoiluttaja on tehnyt järkyttävän löydön lenkillään Lontoossa Britanniassa, kun tienristeykseen jätetyssä ostoskassissa oli vastasyntynyt vauva.
Tapauksesta kertoo muun muassa BBC.
Poliisin mukaan Itä-Lontoossa Newhamissa ostoskassista eilen torstaina löytyneen tyttövauvan uskotaan olleen löydettäessä vain alle tunnin vanha.
Poliisilla ei ole tietoa siitä, miten pitkään vauva oli kassissa ollut ennen kuin hänet löydettiin.
Vauva oli kääritty pyyhkeeseen, ennen kuin hänet pakattu muovipussiin.
Koiranulkoiluttaja piti vauvaa lämpimänä, kunnes ensihoitajat saapuivat paikalle.
Poliisin mukaan sivullisen ansiokas toiminta auttoi pelastamaan vauvan hengen.
Elsa on turvassa
Poliisit ovat BBC:n mukaan pyytäneet tytön äitiä ottamaan yhteyttä viranomaisiin.
– Olemme erittäin huolissamme äidin hyvinvoinnista, sillä hän on käynyt läpi traumaattisen kokemuksen ja tarvitsee välitöntä lääketieteellistä apua synnytyksen jälkeen, Suur-Lontoon poliisin ylikomisario Simon Crick totesi tiedotustilaisuudessa.
– Koulutetut lääkärit ovat valmiina tukemaan häntä. Kehotamme häntä ottamaan yhteyttä puhelimitse tai kävelemään lähimpään sairaalaan tai poliisiasemalle.
Poliisin mukaan sairaalan henkilökunta on antanut tytölle väliaikaisen nimen Elsa. Elsa on hyvässä kunnossa ja turvassa.
Lapsi on jo kolmas Newhamista löytynyt lapsi neljän vuoden aikana. Helmikuussa 2019 puistoon oli jätetty tyttö ja tammikuussa 2020 kadulle oli jätetty poika.
Uusimmat
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
Lataa lisää