Kolmiodraama-Sami ahdistuu jälleen – tällä kertaa Christinan seurassa: "Ei tunnu hyvältä"
Kolmiodraama-sarjassa paljon puhuttanut Samin ja Terhin suhde ei ole ainoa, jossa haasteet alkavat varsin nopeasti. Nyt Samilla on ongelmia myös uuden ihastuksenkohteensa Christinan kanssa. Varo juonipaljastuksia!
MTV3-kanavan Kolmiodraama-rakkausrealityn seuraavassa jaksossa nähdään jälleen liuta odottamattomia käänteitä.
Lähihoitajina työskentelevien Terhin, 29, ja Christinan, 29, kanssa saman asunnon jakava taksinkuljettaja Sami, 32, lähtee toisille treffeille ihastuksenkohteensa Christinan kanssa.
He viettävät aikaa jääkiekko-ottelussa, jossa Sami vaikuttaa olevan varsin innoissaan pelistä, ja jääkiekosta varsin tietämätön Christina yrittää parhaansa mukaan pysyä perillä tapahtumista.
Christina hakee Samin huomiota juttelemalla iloisesti, mutta Samin huomio on pelissä.
Sami paljastaa kaksikon käyneen keskusteluja suhteen etenemisestä ennen peliä.
– Käytiin vähän keskustelua tuossa ennen kuin lähdettiin tänne ja laitettiin odotuksia niin sanotusti oikeille paikoilleen. Christina ikävä kyllä odottaa minulta enemmän ja nopeammin asioita, mitä pystyn välttämättä antamaan, Sami kertoo kameroille.
– Sanoin, että olen kyllä kiinnostunut, mutta ei hypätä veneestä saman tien kuin vene on lähtenyt liikkeelle. Katsotaan nyt ihan kaikessa rauhassa.
Läheisyydenkaipuuta ja ahdistusta
Pelin aikana Christina yrittää hakea Samilta läheisyyttä, johon Sami toteaa sarkastisesti, että "ollaanko täällä nyt varmasti tarpeeksi lähellä" – eikä tee elettäkään koskeakseen Christinaa takaisin.
Kaksikko ei ole vielä suudellut, vaikka pohti edellisjaksossa jopa yhteisen makuuhuoneen jakamista.
Sami alkaa valittaa kesken pelin päänsärkyä, ja vähitellen pelin edetessä Christinan läheisyys ja kaksimieliset vitsit alkavat selvästi painaa Samin mieltä, sillä hän ilmeensä muuttuu synkemmäksi.
Hän sanoo jopa yllättyneensä Christinan kaksimielisistä jutuista.
– Tuo, kuinka pitkälle ja nopeasti jutut menevät kaksimielisiksi ja kuinka suorasukaista se on, niin se oli vähän.. ei nyt yllätys, mutta että ahaa.. Kun hän sanoi olevansa flirtti, niin saan nyt aika hyvin kiinni siitä, mikä tekee hänestä niin flirtin, Sami töksäyttää kameroille.
Lue lisää: Kolmiodraama-suhdettaan kipuilevat Sami ja Christina itkevät tahoillaan: "Tunnen itseni torjutuksi"
Pelin jälkeen Christina on selvästi harmissaan siitä, miten treffit sujuivat. Sami on ollut etäinen, eikä kaksikon välillä ole edes kosketuksia.
– Huomaa, että Sami on tosi väsynyt. Olisin toivonut, että Sami olisi halunnut enemmän tutustua. Tuntuu siltä, että hän ei hirveästi kysele. En voi sanoa, että se kauhean hyvältäkään tuntuu, Christina sanoo pettyneenä.
Hieman myöhemmin kaksikon välillä nähdään molemminpuolista mielipahaa, ja kumpikin pyyhkii poskiltaan kyyneleitä jakson edetessä.
Katso yllä olevalta videolta tilanne, jossa Samia alkaa ahdistaa.
Myös Töllötuomarit puivat Kolmiodraaman käänteitä sekä Christinan, Samin ja Terhin välistä tilannetta:
Kolmiodraama MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaisin klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon.
Uusimmat
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
Lataa lisää