Kolmiodraama-sarjan Sanna on ollut kahdesti naimisissa – etsii "jo elämää kokeillutta" kumppania
Tamperelainen Sanna on kahden avioliiton jälkeen keskittynyt uraansa ja lapsiinsa. Nyt hän etsii kumppania Kolmiodraama-rakkausrealityssa.
Tampereella asuva yrittäjä Sanna on ollut kahdesti naimisissa ja sinkkuna nyt kymmenisen vuotta.
– Lyhkäisempiä tapailuja on ollut, mutta olen aika lailla ollut itsekseni ja keskittynyt uraani ja lapsiini. Etsin samanhenkistä, yrittäjähenkistä miestä, jolla olisi hyvä itseluottamus ja hän olisi sinut itsensä kanssa. Sellainen, joka on kokeillut jo elämää, Sanna kertoi Kolmiodraama-sarjan tähtien tapaamisessa viime kesänä MTV Uutisille.
Kolmiodraamassa viisi nykymaailman deittikulttuuriin kyllästynyttä sinkkua osallistuu kokeiluun, jossa heille valitaan kaksi sopivaa kumppania. He tutustuvat kumppaniehdokkaisiinsa pelkkien tekstiviestien välityksellä ilman ulkonäköpaineita. Viestittelyn perusteella valitaan toinen, jonka kanssa muutetaan saman katon alle.
Kuvioihin tulee pian kuitenkin kolmas pyörä, ja reilun kuukauden yhteisasumisen jälkeen punnitaan, voiko näin erityisellä tavalla alkanut suhde kestää oikeassa elämässä ja arjen haasteissa.
Sanna kuvailee ohjelman tekemistä tunteiden vuoristoradaksi.
– On ollut ahdistusta ja kaikenlaisia tunteita. Olin yllättänyt siitä intensiivisyydestä, minkälaista tämä loppupeleissä on. Ei ole rakkautta, eikä ihastustakaan ilmassa, Sanna kertoi hieman pettyneenä.
Sanna on tutustunut ohjelmassa Petriin ja Jarin.
Katso videolta, tekisikö Sanna jotakin Kolmiodraama-ohjelman puitteissa toisin, ja mistä hän haaveilee.
Kolmiodraama alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla ti 5.3. klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon päätösjaksoa lukuun ottamatta.
Koukussa Kolmiodraamaan -vodcast ilmestyy MTV Katsomoon maanantain ja tiistain välisenä yönä – samaan aikaan kuin Kolmiodraama-sarjakin. Jaksot viikkoa etukäteen MTV Katsomo+ -tilauksella.
Sarjan jaksojen yhteydessä julkaistaan MTV Uutisten vodcast Koukussa Kolmiodraamaan.
Vodcastissa toimittajat Katja Lintunen ja Jari Peltola peilaavat omia deitti- ja parisuhdekokemuksiaan MTV:n uuden Kolmiodraama-sarjan koukuttaviin käänteisiin ja suhdekiemuroihin. Samalla pureudutaan sarjan tapahtumiin ja jaksoista nouseviin teemoihin.
Voit katsoa Koukussa kolmiodraamaan -vodcastin jakson alta.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää