Kolmiodraama-sarjassa jättimyllerrys – Sami jää yllättäen kolmanneksi pyöräksi Terhin ja Christinan seurassa
Kolmiodraama-sarjan seuraavassa jaksossa nähdään yllättäviä reaktioita, kun ohjelman pääsinkkujen toisetkin viestittelykumppanit muuttavat heidän kanssaan saman katon alle. Varo juonipaljastuksia!
MTV3-kanavan Kolmiodraama-rakkausrealityssa koetaan merkittävä käänne tiistaina, kun ohjelman pääsinkuilla on yhtäkkiä kaksi kilpakosijaa samassa talossa.
Kaikille tilanne ei ole lainkaan mieluisa, ja luvassa onkin monenlaisia tunnereaktioita.
Omituinen kolmiodraama nähdään, kun Samin toinen kumppaniehdokas Christina muuttaa täysin yllättäen varsin riitaisissa väleissä olevien Samin ja Terhin luokse.
Terhin reaktio on odottamaton, sillä hän ottaa Christinan avosylin vastaan.
Naisten välinen juttu alkaa luistaa jopa niin hyvin, että Sami kokee itsensä heti ensi minuuteista alkaen kolmanneksi pyöräksi.
Kolmikon istuessa ruokapöydän ääreen Terhi haluaa avoimesti avata hänen ja Samin riitaisia välejä ja kertoo, ettei halua olla esteenä Christinan ja Samin suhteelle.
Sami alkaa avautua siitä, millaisissa tilanteissa on kaivannut omaa aikaa Terhin kanssa asuessaan. Puheeksi tulee se, miten hän kaipaa aamuisin kupin kahvia ilman, että toinen on heti puhumassa hänelle.
– Haluan juoda rauhassa kupin kahvia, mutta Terhi on heti aamulla tosi energinen, Sami selittää.
Christina keskeyttää Samin lauseen huudahtamalla iloisesti, että hänkin on hyvin energinen.
– Hyvä, sitten saan sinusta juttukaverin! Terhi innostuu.
– Kyllä, me voidaan jutella ihan mistä vaan, Christina jatkaa yhtä innoissaan.
Naiset nauravat iloisesti keskenään ja Samin ilme on tuskainen.
Kameroille Sami selvittää, miten kokee Terhin vievän häneltä kaiken tilan, eikä hänellä ole tämän vuoksi edes mahdollisuutta tutustua paremmin Christinan kanssa.
– Terhi on taas niin innostunut ja ottaa valtaa ja tilaa, Sami tuskailee.
"Unelmien täyttymys!"
Sami on ehtinyt tavata Christinan vasta lyhyesti kerran aiemmin. Kaksikon ensitreffeillä oli molemminpuolista kemiaa ja Sami kertoi Christinan olevan hyvin lähellä täydellistä kumppania.
Terhi alkaa kysellä Samin ja Christinan treffeistä, ja tässä vaiheessa Sami antaakin selvän selvennyksen siihen, miten eri tavalla hän kokee kommunikoinnin kummankin kanssa.
– Christinan kanssa keskustelu on paljon rauhallisempaa ja pystyy olemaan täysin oma itsensä, Sami sanoo.
Sami kokee Christinan parisuhteiden osalta ylipäätään mukautuvammaksi ja epäilee, että Terhille Christinan tulo taloon teki kipeää.
Terhi kuitenkin kertoo ihastuneensa valtavasti Christinan persoonaan.
– Ihan unelmien täyttymys, millainen persoona hän on! Meidän kahden välille löytyi tosi hyvä yhteys, että en malta odottaa, mitä tästä kehkeytyy, Terhi kertoo kameroille.
Christina puolestaan naljailee omaa makuuhuonetta tutkaillessaan, että voisi nukkua Terhin vieressä. Hän yllättyy havaitessaan, että Sami on vallannut talon suurimman makuuhuoneen kysymättä Terhiltä asiaa.
Katso yllä olevalta videolta maistiaisia tulevasta Kolmiodraama-jaksosta!
Töllötuomarit puivat Samin yllättävää muutosta olemuksessa sekä treffejä Christinan kanssa:
Töllötuomareiden koko jakso katsottavissa myös MTV Katsomossa.
Kolmiodraama MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaisin klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon päätösjaksoa lukuun ottamatta.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää