Kommentti: SM-liiga poisti nyt ison murheenkryynin – kolikolla on kääntöpuolensa
Jääkiekon SM-liiga kertoi torstaina isoista sarjajärjestelmiin liittyvistä muutoksista. Liiga poisti nyt kokonaan yhden siihen liittyneen tahran. Samaan aikaan pinnalle nousi uusi kriittinen kysymys, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen.
Liiga vahvisti torstaina Helsingin Bulevardilla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että Kiekko-Espoo pelaa ensi kaudella Suomen pääsarjatasolla. Tämä ei tullut yllätyksenä, vaan nyt asialle lyötiin lopullinen sinetti.
Sen sijaan iso mielenkiinto kohdistui Liigan toiseen, hyvin merkittävään ilmoitukseen. SM-liiga kertoi uudesta järjestelmästä, jossa pudotuspelijoukkueiden määrä kasvaa kahdella nykyisestä.
Vielä tänä keväänä Liigan pudotuspeleihin pääsi kymmenen joukkuetta. Kuusi eteni suoraan puolivälieriin ja neljä aloitti oman taipaleensa pudotuspelien ensimmäiseltä eli säälipleijarikierrokselta.
Viiden ulkopuolelle jääneen seuran kausi päättyi suoraan runkosarjaan, eli homma oli paketissa jo maaliskuussa.
Liiga kertoi jo aiemmin, että se palauttaa karsinnat kotimaan pääsarjan ja toiseksi korkeimman tason eli Mestiksen välille. Nyt esiteltiin vielä suurempi muutos.
Jatkossa Liigan erinäköisiin pudotuspeleihin osallistuu peräti 14 joukkuetta. Runkosarjan neljä parasta etenee suoraan puolivälieriin, sijoille 5.–12. päätyneet joukkueet aloittavat pelinsä playout-kierrokselta ja sarjan kaksi viimeistä pelaavat siitä, että kumpi joutuu kamppailemaan vielä Mestiksen voittajaa vastaan karsintasarjassa.
Uuden kaavan myötä ainoastaan kahden joukkueen kausi päättyy runkosarjavaiheeseen.
Päätöksellä on kaksi isoa puolta.
***
Uusi järjestelmä tarkoittaa sitä, että sarjan pidempiaikainen murheenkryyni eli tyhjennysmyynti-ilmiö poistuu nyt päiväjärjestyksestä. Tämä johtuu siitä, että nyt lähes jokainen joukkue on siirtorajalla siinä pisteessä, että sen kausi saattaa hyvinkin jatkua vielä runkosarjan jälkeen. Joko joukkue yltää pudotuspeleihin tai sitten edessä on uhka, missä seura päätyy karsintoihin.
Eli tyhjennysmyynneille sanotaan nyt hei hei. Vastapainona yhä useampi joukkue saa merkityksellisiä pudotuspelejä eli myyntiotteluita.
Kolikon kääntöpuoli on se, että nyt kun pudotuspeleihin pääsee peräti 12 joukkuetta, runkosarjan arvo on vähintäänkin koetuksella, koska niin moni menee kuitenkin jatkoon. Uuden päätöksen myötä niin sanottu ”välimalli” on paljon leveämpi. Kaiken lisäksi sille joukkueelle, joka sijoittuu neljän parhaan joukkoon, tulee eteen eriskummallinen tilanne. Runkosarjan sijoitus tietää sitä, että joukkue pääsee suoraan puolivälieriin, mutta taloudellisesti viidenneksi tuleva saattaa saada kaksi myyntipeliä eli kotipudotuspeliottelua enemmän.
Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen vetosi siihen, että neljän parhaan joukkoon yltävä nippu pääsee nuolemaan haavojaan, eikä joudu heti ensimmäisellä kierroksella pudotusuhan alle. Tämä on fakta, kyllä. Samaan aikaan Hiltunen myönsi, että esimerkiksi kahdeksan pudotuspelijoukkueen malli olisi siinä tapauksessa tapetilla, mikäli mukana ei olisi taloudellisia kysymyksiä.
– Silloin olisi helppoa sanoa, että valitaan kahdeksan parhaan joukkueen malli. Talous on kuitenkin oleellinen osa tässä, varsinkin kun seurojen pitää maksaa pelaajille palkkoja aina sinne huhtikuun lopulle asti. Jos pelaajat suostuisivat siihen, että palkanmaksu loppuu, kun pelit päättyvät, niin silloin puhuttaisiin ihan erilaisesta keskustelusta, Hiltunen totesi MTV Urheilulle.
Liigan sisällä yksi kriittinen keskustelu on kääntynyt runkosarjan lohkojakoihin ja siihen, millaisia otteluita kukin seura saa. MTV Urheilun tietojen mukaan Liigan sisällä on ilmennyt kipinää siitä, miten pienempien seurojen mielestä isommat ovat nyt päässeet ”poimimaan herkut kakun päältä” ja miten pienemmät ovat joutuneet kumartamaan heille. Tällä viitataan siihen, että miten Liigan uusi lohkojako toteutettiin.
Mallissa esimerkiksi HIFK ja Kärpät kohtaavat kuudesti, samoin kuin Ilves ja Tappara sekä Lukko ja Ässät. Samaan aikaan uudessa lohkojaossa esimerkiksi Ilves pelaa vain kahdesti SaiPaa ja Tappara vain kahdesti KooKoota vastaan.
Uusi lohkojako:
HIFK | Kärpät |
Sport | TPS |
Lukko | Ässät |
KalPa | JYP |
Ilves | Tappara |
SaiPa | KooKoo |
Pelicans | HPK |
K-Espoo | Jukurit |
(Vaakasuunnassa samalla rivillä olevat joukkueet kohtaavat toisensa kuudesti ja pystysuunnassa allekkain olevat kahdesti).
Liiga on tässä puun ja kuoren välissä, kun se yrittää palvella kaikkia osakkaitaan.
Isossa kuvassa SM-liigan suurin haaste liittyy pelaajatuotantoon. Suomen juniorikoneisto kun ei meinaa tuottaa tarpeeksi laadukkaita pelaajia 16 pääsarjajoukkuetta varten. Sen myötä moni seura joutuu hankkimaan pelaajia muulta eli moni on kovan taloudellisen paineen alla.
Tätä varten Liiga teki nyt laastariliikkeen tuomalla lisää merkityksellisiä pelejä kevään kalenteriin.
Fakta on kuitenkin se, että ei ole olemassa päätöksiä, jotka otettaisiin täysin yksipuoleisesti vastaan. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia ja aina herää jotain kritiikin aihetta. Niin kuin Liigan nykyisten uudistustenkin kohdalla.
Se on positiivista, että Liiga on erittäin halukas kehittämään toimintaansa ja kokeilemaan jotain uutta. Suomessa kun elettiin pitkään mallissa, missä suljettu sarja oli samanlainen suljettu sarja kaikkine ongelmineen. Nyt niihin pyritään puuttumaan. Joko onnistuvilla tai ratkaisuilla, joita pitää hioa myöhemmin.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää