Kuka tai mikä alkoi häiritä GPS:ää vuonna 2022? Animaatio näyttää, kuinka punainen häiriöpilvi saapui Eurooppaan
MTV Uutiset kasasi animaatiolle Eurooppaan kohdistuvan GPS-häiriöt viimeiseltä kahdelta vuodelta. Videolta käy ilmi, että GPS-häirintää kohdistuu Pohjois- ja Itä-Eurooppaan kenties enemmän kuin koskaan.
Eurooppa saa tällä hetkellä osakseen kovaa GPS-häirintää, käy ilmi paikannuslaitteiden avointa GPS-dataa keräävän GPSJam.org-nettisivun kartoista. Ennen Ukrainan sotaa häiriöt olivat suhteellisen harvinaisia, mutta sodan alettua varsinkin Itä-Euroopan maiden häiriöiden määrät ovat nousseet moninkertaisiksi.
GPSJam ilmoittaa häiriöistä punaisella ja keltaisella värillä. Jos häiriöitä on vähän tai ei lainkaan, on väri vihreä.
MTV Uutiset keräsi videolle GPSJamin kaikki häiriökartat helmikuusta 2022 lähtien. Kun Ukrainan sota alkoi, esimerkiksi Puolan, Romanian, Venäjän, Valko-Venäjän ja Baltian maiden alueille alkoi muodostua isoja punaisia laikkuja. Sen sijaan Ukrainasta GPS-signaali katosi sodan alettua miltei kokonaan.
Mutta miten kävi Pohjoismaiden? Animaatio osoittaa, että Suomeen ja Ruotsiin häiriöitä on saapunut laajemmassa mittakaavassa vasta viime vuodenvaihteessa.
Finnair on kommentoinut ilmiön olevan tuttu, eikä sen kerrota vaikuttavan lentoturvallisuuteen, sillä lentokoneen navigointijärjestelmä tunnistaa gps-häirinnän nopeasti ja koneessa on useita vaihtoehtoisia järjestelmiä navigointiin.
Katso animaatio yläpuolelta.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää