Kuningatar Silvia saapui kirkkoon vaaleansinisessä asussa
Ruotsissa on käynnissä suuret juhlallisuudet, sillä kuningas Kaarle Kustaa on ollut vallassa 50 vuotta.
Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa astui valtaan 15. syyskuuta vuonna 1973, joten hän on ollut vallassa jo 50 vuotta. Kuningasta juhlitaan erityisesti tällä viikolla.
Kuninkaanlinnassa järjestettiin juhlajumalanpalvelus, johon osallistuivat muun muassa Ruotsin kuninkaallinen perhe, Pohjoismaiden kuninkaalliset vieraat, muut Pohjoismaiden valtionpäämiehet sekä Ruotsin hallituksen edustajat ja puolueiden johtajat. Jumalanpalvelus alkoi kello 11.30 Suomen-aikaa. Mukana olivat myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja tohtori Jenni Haukio.
Kaarle Kustaan puoliso kuningatar Silvia saapui jumalanpalvelukseen vaalensinisessä jakussa ja hameessa. Päässään hänellä oli niin ikään vaaleansininen hattu ja jalassaan beiget avokkaat.
Kaarle Kustaa nousi kuninkaaksi 27-vuotiaana 15. syyskuuta 1973, kun hänen isoisänsä Kustaa VI Aadolf kuoli.
Pitkin vuotta on järjestetty erilaisia tapahtumia juhlavuoden kunniaksi, ja kuningas muun muassa vierailee vuoden aikana kaikissa Ruotsin 21 läänissä Silvian kanssa.
Uusimmat
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
Lataa lisää