Mad Men -sarjasta tuttu näyttelijä Christina Hendricks paljasti, miten pitää itsensä fyysisesti kunnossa.
Tyrmäävä näyttelijätär Christina Hendricks, 38, puhuu Health.comille antamassaan haastattelussa elämäntavoistaan. Tähti paljastaa, ettei ole suuri kuntoilun ystävä.
– Se, että yritän saada itseni treenaamaan, on rutiinini. Tsemppaan itseäni ajattelemalla, ettei treeni kestä kuin tunnin ja sitten se on ohi. Treenin jälkeen tunnen oloni hyväksi, nukun paremmin ja olen ylpeä itsestäni, hän kertoo.
Ruokavaliotaan Hendricks kertoo muuttaneensa vuosien kuluessa. Muutoksen myötä esimerkiksi raskaat pasta-ateriat ovat saaneet jäädä.
– Vanhentuessani olen tajunnut, että aineenvaihduntani on muuttunut. Olen vähentänyt hiilihydraattien, kuten tärkkelysten ja sokerin syömistä. Aluksi taistelin sitä vastaan huutaen ja potkien!
Kreikkalaisen jogurtin herkukseen mainitseva Christina kertoo myös, mikä ruoka takaa hänelle parhaimman nautinnon.
– Spagetti tomaattikastikkeella. Rakastan ja himoitsen sitä koko ajan, tähti myöntää.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää