Hiihtotähti Johannes Hösflot Kläbon ja hänen tyttöystävänsä Pernille Dösvikin lomakuvat aiheuttivat kysymysvyöryn. Kläbo päästi nyt ymmyrkäiset ihmiset piinasta.
Kläbo ja Dösvik olivat aiemmin huhtikuussa lomailemassa samaan aikaan kun spekuloitiin Kläbon tulevaisuudella Norjan maajoukkueen osalta. Maastohiihdon ykköstähti oli viime kaudella maajoukkueen mukana vain kilpailuviikonloppuina.
Sittemmin selvisi, että Kläbo palaa vuoden tauon jälkeen Norjan maajoukkuetoimintaan. Kaksivuotinen sopimus kattaa MM-kilpailut 2025 ja talviolympialaiset 2026.
Monia kuitenkin askarrutti, missä lomaotoksia Instagramissa julkaisseet Kläbo ja Dösvik epäselvyyden keskellä olivat. Dagbladet kuvaili "lomakuvien aiheuttaneen myrskyn".
– Hän (Dösvik) on saanut Instagramissa monia kysymyksiä siitä, missä olimme, Kläbo sanoi.
Ateenassa, hiihtotähti nyt paljasti.
– Pääsiäislauantaina istuimme alas katsomaan, missä oli raportoidusti parasta säätä. Ajattelimme olla täällä, mutta oli raportoitu huonosta säästä. Ateenassa ilmoitettiin olevan 25 astetta, joten nousimme koneeseen ja menimme sinne.
Kläbo valotti, ettei hän tarkoituksella salannut lomakohdetta – hän ei vain tullut merkinneeksi sitä julkaisuunsa.
Kläbo avasi tyttöystävänsä vastanneen loman aikaisista toimista.
– Jos olisin ollut lomalla yksin, olisin ollut hotellilla joka päivä. Hän sen sijaan etsii kivoja paikkoja. Kyseinen paikka oli kahden ja puolen minuutin päässä hotellilta.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää