"Kyllä lähtee" – näillä vinkeillä saat lenkkarit putipuhtaaksi
Likaisista ja hieman kulahtaneista kengistä voi saada lähes uudenveroiset pienellä huoltamisella.
Kevät ja lenkkarikelit ovat pikkuhiljaa täällä, mutta entä jos kengät ovatkin puhtaanvalkoisen sijaan yhtä kellertävät kuin useamman vapun nähnyt ylioppilaslakki?
Huomenta Suomessa vieraillut tekstiilien- ja nahanhuollon asiantuntija Maria Manninen Arkivé Atelierista näyttää, millä aineilla ja välineillä lenkkareista saa jälleen salonkikelpoiset.
Näin puhdistat tennarit
Tennareiden puhdistamiseen tarvitset kenkäharjan sekä nimenomaan kengille tarkoitetun pesunesteen.
– Yleensä ohjeistan suosimaan kengille tehtyjä aineita, niin ei ainakaan mene pieleen, ja värit ei esimerkiksi lähde kengästä, Manninen sanoo.
Harjaa kostutetaan vedellä, lisätään siihen hieman pesunestettä ja aletaan hankaamaan.
– Tätä saa ihan kunnolla hangata, Manninen toteaa jynssätessään tennareiden pohjia.
Hankaamisen jälkeen kenkä pyyhitään vielä pehmeällä liinalla.
– No mutta kyllä lähtee, operaatiota vierestä seurannut juontaja Niina Backman toteaa vaikuttuneena.
Kulumia ja halkeamia nahassa voi hoitaa nahkamaalilla.
Jos nahkakenkään on ilmestynyt ajan myötä kulumia ja halkeamia, niitä voi yrittää paikata nahkamaalilla.
Nahkamaali on usein todella joustavaa ja se on suunniteltu "elämään nahan mukana". Laadukas nahkamaali voi olla Mannisen mukaan jopa kestävämpi kengissä kuin tehdasmaali.
Maalilla voi käsitellä joko vain kuluneet tai haljenneet kohdat tai koko kengän, jotta siitä tulee kauttaaltaan saman värinen.
Jos kengässä on isompia reikiä, joita ei enää pelkällä maalilla paikkailla, kenkä kannattaa viedä suutarille arvioitavaksi.
– Vähän riippuu, kyllä ne suutarit aikamoisia taikoja tekee, Manninen toteaa.
Saako kenkiä pestä pesukoneessa?
Nahkakenkiä Manninen ei ikinä laittaisi pesukoneeseen.
– Siinä oikeastaan menee se raja, Manninen linjaa.
Kangaskengät, kuten juoksulenkkarit, voi yleisesti ottaen pestä koneessa. Nahkaa tai mokkaa sisältävät kengät sen sijaan kannattaa puunata käsivoimin.
Jos kangaskengät pesee pesukoneessa, kannattaa valita käsinpesuohjelma 30 asteessa ja minimilinkouksella ja sujauttaa kengät niille tarkoitettuun pesupussiin.
Manninen ohjeistaa kuivaamaan kengät huoneenlämmössä ihan jo senkin takia, että liimaukset eivät lähtisi elämään liiasta kuumuudesta. Jos tennarit heittää kuivaajaan, kannattaa valita mieto lämpötila.
Katso myös: Näin suojaat nahka- ja tekstiilikengät
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää