22 astetta rikki! Kevään lämpöennätys jälleen uusiksi
Kuluvan vuoden korkein lämpötila on mitattu tänään Helsingissä.
Forecan mukaan lämpömittarin lukema nousi 21,9 asteeseen Helsinki-Vantaalla hieman ennen viittä iltapäivällä.
Helsingin Kumpulassa tuo lukema ylittyi samaan aikaan vielä desimaalilla, jossa mitattiin lämpötilaksi ja uudeksi ennätykseksi 22,0. Yli 21 asteen lukemia on mitattu myös Pyhtäällä, Kouvolan Utissa, Porvoon Harabackassa.
Päivän edetessä ennätys meni uusiksi, kun puoli seitsemän aikaan Helsingin Kumpulassa lämpömittareihin tallentui 22,3 asteen lukemat.
Vuoden aiempi lämpöennätys oli maanantailta 29. huhtikuuta, jolloin Mikkelissä ja Hyvinkäällä mitattiin 20,8 astetta. Tätä edelsi Suomen oloihin raju takatalvi, jolloin lunta piisasi eteläistä Suomea myöten.
Ennen takatalvea lämpötila ehti käväistä jo 20,1 asteessa 10. huhtikuuta. Tämä ajankohta oli mittaushistorian aikaisin 20 asteen ylitykselle.
Sää alkaa viiletä jo huomenna, eikä meteorologi Markus Mäntykannaksen mukaan kevään lämpöennätys oli vaarassa ainakaan seuraavan 10 päivän aikana.
Juttua muokattu 4.5. klo 19:15. Lisätty päivän ja koko kevään uusi ennätyslukema.
Juttua muokattu 4.5. klo 20.50. Korjattu lämpöennätyksen mittauspaikka Helsinki-Kumpulaksi Helsinki-Vantaan sijaan.
Uusimmat
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
Lataa lisää