Anders Besseberg johti Kansainvälistä ampumahiihtoliittoa yli 25 vuotta. Häntä syytetään lahjusten ottamisesta.
Syyttäjä vaatii Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n entiselle puheenjohtajalle Anders Bessebergille kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden vankeutta. Norjalaista Bessebergiä epäillään korruptiosta.
Besseberg oli IBU:n puheenjohtaja vuosina 1992–2018. Syytteiden mukaan hän otti vuosina 2009–18 vastaan lahjuksia, jotka liittyivät suurelta osin Venäjään.
Bessebergin tapausta on käsitelty lähes kuusi viikkoa Buskerudin käräjäoikeudessa Hokksundissa.
Syytteiden mukaan Bessebergiä lahjottiin arvorannekelloilla, metsästysreissuilla, liisatulla autolla ja prostituutiolla. Valtionsyyttäjä Marianne Djupeslandin mukaan oikeudessa on pystytty osoittamaan kattavasti, että Besseberg otti vastaan lahjuksia. Todistajien lausuntojen lisäksi oikeudessa on esitetty todisteina sähköpostiviestejä, valokuvia ja puhelinkeskustelutietoja.
Norjassa korruptioon liittyvät tuomiot voivat olla ankaria.
Syyttäjä katsoo näytetyksi toteen, että Besseberg on saanut asemaansa liittyen kohtuuttomia etuja.
– Hän ei ollut vain yksinkertainen maanviljelijä Vestfossenista. Puheenjohtajana hän oli naiivi, Djupesland sanoi.
Syyttäjä esittää Bessebergille myös miljoonan kruunun eli runsaan 88 000 euron sakkoa. Sen ansiosta vankeusrangaistus lyhenisi puolella vuodella. Syyttäjä esittää myös, että kellot ja metsästysmuistot pysyvät takavarikoituina.
– Tämä tapauskokonaisuus on ainutlaatuinen Norjan oikeushistoriassa, arvioi apulaissyyttäjä Marthe Stömner Smestad uutistoimisto NTB:n mukaan.
Torstaina käräjäoikeudessa on puolustuksen loppulausunnon vuoro. Bessebergin, 77, arvellaan käyttävän puheenvuoron.
Besseberg jätti paikkansa IBU:n puheenjohtajana ja Maailman antidopingtoimiston (Wada) hallituksessa vuonna 2018, kun ranskalainen Le Monde -lehti syytti häntä venäläisten ampumahiihtäjien testitulosten pimittämisestä.
Uusimmat
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
Lataa lisää