Lakkolakien voimaantulo vappuna ei olisi kaikkein tyylikkäin ratkaisu, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok.).
Kokoomuksen kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén sanoo, että lakkolakien voimaantulo vappupäiväksi ei olisi kaikkein paras ratkaisu.
Hän ymmärtää, miksi ajankohta herättää närää työntekijäpuolella.
– Ymmärrän symboliikan tämän ympärillä. Ja henkilökohtaisesti ymmärrän oikein hyvin työntekijäpuolen ajattelua tähän päivään liittyen. Tältä kantilta vappupäivä ei varmasti ihanteellisin tai tyylikkäin päivä olisi.
Vappu on työväen juhlapäivä, ja julkisuudessa on arveltu, että hallitus haluaisi saada lakkolait voimaan jo vappupäiväksi. Lakiesityksen mukaan niiden piti tulla voimaan heinäkuussa.
Muun muassa SAK:ssa on vastustettu paitsi lakkoilua rajoittavia lakeja, myös niiden voimaantuloa vapuksi.
Hallituksen riveistä ei ole vahvistettu aikataulutavoitetta, ja työministeri Arto Satonen (kok.) on sanonut aikataulujen olevan eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan käsissä.
"Miksi ette jo voi myöntää?"
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta linjaa lakkolakien voimaantulopäivästä mietinnössään, jota se alkaa näillä näkymin työstää ensi viikolla.
Valiokunta kokoustaa tiiviisti ensi viikolla, ja kokoontuu poikkeuksellisesti myös maanantaina.
Oppositiosta on syytetty hallitusta lakkolakien kiirehtimisestä. Osa oppositiopuolueiden kansanedustajista marssi perjantaina ulos työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kokouksesta, ja muun muassa vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra piti kokouksen ajoittamista maanantaille "röyhkeänä".
Valiokunnan jäsen, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kirjoitti lauantaina viestipalvelu X:ssä, että valiokunnan kokoussuunnitelmasta näkee, että lakkolait on tarkoitus saada pakettiin ensi viikolla.
– Vieläkö hallitus väittää, ettei tarkoitus ole aikaistaa lain voimaantuloa? Eniten ärsyttää valehtelu. Miksi ette jo voi myöntää? Pekonen kirjoittaa.
Sirénin mukaan vappupäivä on ollut esillä lähinnä julkisessa keskustelussa, eikä ajankohdasta ole keskusteltu valiokunnassa.
– Korostan, että mitään päätöksiä ei ole tehty. On mahdollista, että voimaantulopäivämäärää tarkastellaan, jos tällainen tarve nousee esiin, mutta sen aika ei ole vielä, hän sanoi perjantain valiokuntakokouksen jälkeen.
Mistä tarve aikaistaa voimaantulopäivää voisi nousta?
– Prosessin aikana voi nousta esiin asioita kuulemisten tai valiokunta- tai asiantuntijalausuntojen kautta. Sen käytettävissä olevan tiedon pohjalta valiokunta lähtee mietintöä työstämään.
Sirén ei halunnut perjantaina arvioida tarkkaan mietinnön valmistumisen aikataulua. Hän sanoi, että lakiesitystä käsitellään valiokunnassa asianmukaisella tavalla ja rauhallisesti, mutta ilman viivytyksiä.
Oppositioedustajat syyttävät kiirehtimisestä
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta käsittelee kokoussuunnitelman mukaan ensi viikolla perustuslakivaliokunnan lausuntoa ja työ- ja elinkeinoministeriön vastinetta lakkolaiesta. Lisäksi listalla on asiantuntijalausuntojen käsittelyä.
Torstaille on merkitty lakkolakeja koskevan mietintöluonnoksen esittely, yleiskeskustelu ja asian yksityiskohtainen käsittely.
Lakkolait eli työrauhalainsäädännön uudistaminen on osa hallituksen työelämäuudistuksia. Lailla esimerkiksi rajoitettaisiin poliittisten lakkojen pituus enintään yhteen vuorokauteen.
SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin mielestä valiokunnassa on otettu "poikkeukselliset keinot" käyttöön, jotta lait saataisiin läpi aiottua aikaisemmin.
– Palkansaajat keskeyttivät työtaistelutoimet vedoten neuvotteluihin. Mikä on hallituspuolueiden vastaus?
– Kauniista puheista huolimatta ei neuvotteluja, vaan entistä poikkeuksellisemmat keinot käyttöön eduskunnassa, jotta heikennyksiä runnotaan läpi. Muun muassa tämä (maanantain kokous) on yksi niistä hyvin poikkeuksellista keinoista, joita harvoin eduskunnassa nähdään.
Kaiken kaikkiaan lakkolait eli työrauhalainsäädännön muutokset ovat myöhässä hallituksen alkuperäisestä aikataulusta. Hallitusohjelman mukaan lait piti viedä eduskuntaan jo syksyllä 2023. Lakiesitys annettiin kuitenkin eduskunnalle käsiteltäväksi tämän vuoden helmikuun lopulla.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää