Lännen Media: Postin rekrytointitilaisuus siirrettiin mielenosoittajien vuoksi muualle
Postin oli tarkoitus järjestää pikahaastatteluja rekrytointitilaisuudessa Helsingin keskustassa tiistaina, mutta tilaisuuden paikka vaihdettiin, koska Postin mielenosoittajat olivat uhanneet saapua tilaisuuteen, kertoi Lännen Media.
Alun perin Postin piti järjestää rekrytointitilaisuus Helsingin keskustassa sijaitsevassa Box-tilassa. Rekrytointitapahtuma siirrettiin kuitenkin Pasilaan, koska tiistain mielenosoittajat olivat uhanneet saapua Boxiin.
Henkilöstöjohtaja Tuuli Niininen kuvasi Lännen Medialle tilanteen vaikuttaneen uhkaavalta, minkä vuoksi päätös siirtämisestä tehtiin.
Myöhemmin Niininen täsmensi vielä STT:lle, että uhkaava oli "varsin voimakas sanavalinta". Tapahtuma kuitenkin siirrettiin, jotta nuorien työntekijöiden työnhaku ei häiriintyisi. Posti oli suunnitellut tiistaina rekrytoivansa muun muassa joulun ajan kausiapulaisia.
– Meillä on nuoria työnhakijoita, muun muassa koululaisia, niin emme halunneet tällaista tilannetta.
Niinisen mukaan hän ei myöskään nähnyt tilanteessa mitään sellaista uhkaa, joka olisi vaatinut yhteydenottoa poliisiin.
Uusimmat
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
Lataa lisää