Lauri Markkasen edustama koripallon NBA-joukkue Utah Jazz oli vielä vuodenvaihteessa yksi liigan vahvavireisimmistä joukkueista, mutta lopulta runkosarja päättyi nuottipaitojen kannalta tylyllä tavalla.
Kauden viimeiset ottelunsa ilman Markkasta pelannut Utah sijoittui läntisessä konferenssissa viime kauden tapaan 12:nneksi, mutta joukkue otti kauden aikana kuusi voittoa viime kautta vähemmän. Utah vaipui runkosarjan lopulla pitkään 13 ottelun tappioputkeen, eikä paikka pudotuspelikarsinnoissa ollut lopulta edes lähellä 31 voiton kaudella.
Utahin runkosarja päättyi Golden State Warriorsia vastaan 116–123-vierastappioon. Toista kauttaan Jazzia luotsannut Will Hardy antoi kauden lopulla paljon vastuuta joukkueen nuorille pelaajille Taylor Hendricksille ja Brice Sensabaughille. Myös pelinrakentaja Keyonte George pelasi lupauksia herätelleen tulokaskauden 13 pisteen ja 4,4 syötön keskiarvoilla.
- Tämä oli tilastojen valossa vaikea kausi, mutta kaudessa oli paljon positiivisia asioita ensi kautta ajatellen. Meillä on joukkueessamme hyviä ja nuoria pelaajia, mutta heillä ja meillä kaikilla on paljon työtä tehtävänä, jotta pääsemme sinne minne haluamme, Hardy sanoi lehdistötilaisuudessa.
– Palaamme Utahiin ja hengittelemme hetken. Sitten palaamme töihin.
Markkanen piti tasonsa
Utahin tappiokierre syveni helmikuussa sen jälkeen, kun joukkue kauppasi siirtorajalla Kelly Olynykin ja Ochai Agbajin Torontoon ja Simone Fontecchion Detroitiin. Viime kaudella pelinrakentaja Mike Conleyn myynti hankaloitti Utahin loppukautta.
Kauden lopussa olkapäävammasta kärsineen Markkasen henkilökohtainen pistetilasto laski vain hieman tähdistöottelukauden 2022–2023 lukemasta. Utahin paidassa 55 ottelua pelannut Markkanen teki peliä kohden keskimäärin 23,2 pistettä (25,6 kaudella 2022–23), otti 8,2 levypalloa (8,6) ja antoi 2,0 syöttöä (1,9).
Markkanen, 26, on pelannut seitsemän NBA-kautensa aikana vain kaksi pudotuspeliottelua, nekin pudotuspelikarsinnassa Clevelandissa keväällä 2022.
Idässä selkeä suosikki, lännessä tasaista
Boston Celtics otti runkosarjassa itäisen konferenssin ykkössijan suvereenisti (64 voittoa, 18 tappiota) ja lähtee pudotuspeleihin yhtenä suurimmista suosikeista. Läntisen konferenssin voittotaistosta voi odottaa erittäin tasaista, sillä ylivoimaista joukkuetta ei runkosarjassa ollut. Oklahoma City ja viime kauden mestari Denver nappasivat kärjessä 57 voittoa, mutta esimerkiksi viidenneksi sijoittunut Dallas ylsi myös 50 voittoon.
Konferenssien kaksi viimeistä pudotuspelipaikkaa ratkaistaan Suomen aikaa keskiviikkoyönä alkavissa pudotuspelikarsinnoissa. Lännessä mukana ovat New Orleans, Los Angeles Lakers, Sacramento ja Golden State, idässä joukkueet ovat Philadelphia, Miami, Chicago ja Atlanta.
LUE MYÖS: Jo on rumaa menoa, Utah Jazz
Uusimmat
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
Lataa lisää